Maajoukkueturnaukset täyteen vauhtiin

Perinteinen Karjala-turnaus käynnistyy ylihuomenna. (Kuva: s.yume)

Suomelta seitsemän eri joukkuetta tositoimissa.

JÄÄKIEKKO Suomen A-maajoukkue aloittaa kautensa World Cupin jäljiltä Karjala-turnauksessa 3.-6. marraskuuta. Sitä ennen käyntiin saadaan mm. naisten ja U20-joukkueen neljän maan turnaukset sekä U18-ikäryhmän viiden maan turnaus.

A-maajoukkueen rungon muodostavat tällä kertaa KHL-pelaajat, joita riittää Suomen riveissä peräti 16 kappaletta. Mukana on mm. Boston Bruinsin organisaatioon viime kaudella kuulunut keskushyökkääjä Joonas Kemppainen, Tapparan mestaruuteen johdattanut Kristian Kuusela sekä kauden alussa Jokereihin siirtynyt Antti Pihlström. Lauri Marjamäen luotsaama joukkue kohtaa avausottelussaan torstaina Venäjän, lauantaina Tshekin ja sunnuntain päätösottelussa Ruotsin.

Venäjä saapuu Hartwall Arenalle luonnollisesti pelkästään KHL-pelaajien voimin. Tshekin pelaajavalinnoissa on luotettu enemmän oman Extraliga-sarjan pelaajiin, kun taas Ruotsin joukkue on kasattu tasaisesti SHL:stä, Sveitsistä sekä KHL:stä.

Myös naisten turnaus Suomessa

Juuso Toivolan valmentama naisten joukkue kohtaa tänään alkavassa kotiturnauksessaan Kanadan Järvenpäässä. Keskiviikkona edessä on USA Keravalla ja perjantaina Ruotsi Vierumäellä. Pronssi- ja finaaliottelut kamppaillaan lauantaina.

https://www.instagram.com/p/BL8KBxcgV2v/?taken-by=leijonatfi

Suomen joukkueeseen on valittu pelaajia niin Pohjois-Amerikan yliopistosarjoista, Ruotsista kuin Suomestakin. Mukana on mm. naisten SM-sarjan pistepörssiä ylivoimaisesti johtava Linda Välimäki, vastaavasti Ruotsin liigan pistekärkenä keikkuva Michelle Karvinen, maajoukkueen historian tehokkain pelaaja Riikka Välilä sekä Suomi-sarjan KJT:n tolppien välissä pelaava Noora Räty.

Ruotsissa valmistaudutaan nuorten MM-kisoihin

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue kohtaa Ruotsin puolella järjestettävässä neljän maan turnauksessa isäntämaan lisäksi Tshekin ja Venäjän. Kyseessä on samalla viimeinen turnaus ennen joulukuun lopussa alkavia nuorten MM-kisoja.

Jukka Rautakorven vetämässä joukkueessa nähdään mm. vain 17-vuotias, Frölundan edustusjoukkueen riveissä SHL:ää pelaava Kristian Vesalainen, Ilveksessä alkukaudesta kuusi ylivoimamaalia pamauttanut Otto Koivula, Sportissa miehekkäästi aloittanut puolustaja Robin Salo sekä JYP:n maalivahti Veini Vehviläinen.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkue matkaa puolestaan USA:n Plymounthiin. Hallitsevan maailmanmestarin riveissä on mielenkiintoisia valintoja, mm. USHL:n Lincoln Starsissa pelaava Teuvo Teräväisen veli Eero, Kuopiosta Kanadan juniorisarja QMJHL:ään lähtenyt Saku Vesterinen sekä Juha Ikosen poika Joni, joka on U20-joukkueen Vesalaisen tapaan päässyt pelaamaan jopa Frölundan edustuksessa tällä kaudella.

Kokoonpanot ja aikataulut

A-maajoukkueen, naisten joukkueen, alle 20-vuotiaiden sekä alle 18-vuotiaiden lisäksi omat turnauksensa pelaavat myös alle 19-vuotiaat, alle 17-vuotiaat ja Tyttöleijonat.

Kokoonpanot sekä otteluohjelmat löytyvät Suomen jääkiekkoliiton sivuilta: www.leijonat.fi

Kommentoi Facebookissa