MÄKIHYPPY Suomalainen mäkihyppy sinnittelee henkitoreissaan, mutta lajin kultakausien muistoja se ei vie pois. Keski-Euroopan mäkiviikolla suomalaishistoria on menestyksen ja lieveilmiöiden takia niin värikästä, että sitä sopii palauttaa mieliin.
Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenkilpailuun ei 2020-luvun alkajaisiksi selviytynyt yhtään suomalaishyppääjää. Niko Kytösaho oli parhaana suomalaisena karsinnassa 61:s, kun kisaan pääsy edellytti sijoittumista 50 joukkoon.
Suomalaishyppääjillä oli tilaisuus juhlia uutta vuotta rennommin tai hukuttaa pettymystään väkijuomiin, mutta niin ei tiettävästi tehty. Kulttuuri on muuttunut. Mäkihypystä on tullut niin kovaa huippu-urheilua, ettei renttuilumeininkiin ole enää varaa.
Kun mäkihyppy vielä oli amatööriurheilua, oli juhlimismeininki aivan toisenlaista. Keski-Euroopan mäkiviikko päätettiin järjestää uudenvuodenaikaan siitä syystä, että maailman parhaat mäkimiehet ehtisivät siviilitöiltään mukaan. ”Lomalla” juhlittiin ja siinä sivussa suomalaiset saivat tutustua Keski-Euroopan vapaampaan anniskelupolitiikkaan.
Suomi oli 1950-luvulla aerodynaamisen liidon edelläkävijämaa. Suomalaisten ylivoimaista kertoo paljon, että Hemmo Silvennoinen voitti Garmisch-Partenkircenissa 1. tammikuuta 1956, vaikka oli edellisenä yönä juhlinut vuoden vaihtumista väkijuomien voimalla pikkutunneille saakka.
Lasiin ei syljetty tulevinakaan vuosikymmeninä. Valmentajalegenda Matti Pulli muisteli 2001 julkaistussa Voittohyppy-nimisessä elämäkerrassaan, kuinka 1970-luvulla mäkimiehet olivat Keski-Euroopan reissulla ostaneet heti tax free -juomia ja kipanneet niitä bussissa kurkkuunsa matkalla kisapaikalle.
Valmennettavansa vakavan alkoholiongelman Pulli joutui kohtaamaan konkreettisesti 1980-luvulla. Kultapoika Matti Nykäsen käytökselle ei Hiihtoliitossa ensin haluttu asettaa rajoja Nykäsen tuotua menestystä ja mammonaa.
Seinä tuli vastaan joulukuussa 1985. Nykäsen alkoholinkäyttö johti lieveilmiöihin, joiden seurauksena hänet lähetettiin Kanadan Thunder Baysta kotiin kesken Pohjois-Amerikan kiertueen. Tv-haastattelussa Nykänen totesi uhmakkaasti ”ehkä otin, ehkä en”, kun media tiedusteli alkoholin osuutta asiaan.
Rangaistukseksi Nykänen jätettiin mäkiviikolta pois. Rangaistus ei kuitenkaan estänyt Nykästä voittamasta maailmancupin kokonaiskilpailua.
Seuraavalla kaudella 1986-87 tilanne oli päin vastainen Hiihtoliiton jouduttua anelemaan Nykästä mäkiviikolle. Edellisenä syksynä avioliiton poluille astunut Nykänen oli joulun jälkeen riehunut kotonaan ja virkavalta oli jouduttu hälyttämään paikalle. Krapulan tunnekuohussa Nykänen ilmoitti, että suunnitelmiin oli tullut muutos, eikä mäkiviikolle lähdettäisi.
Nykänen suostuteltiin kuitenkin mäkiviikolle. Hän tosin unohti suksensa kotiin.
Kisapaikalla Nykäselle saatiin hankituksi varasukset, joilla hän kieltäytyi hyppäämästä. Uhmakas Nykänen ilmoitti, ettei jugoslavialaisilla suksilla hyppää.
Nykäselle saatiin lopulta sukset, joilla hän suostui hyppäämään. Mäkiviikkoa hän ei kiertänyt kuitenkaan loppuun saakka. Käytös oli sitä luokkaa, että Nykänen lähetettiin mäkiviikolta kotiin.
”Pahinta oli, kun mukaan tuli alkoholi. Elämä oli yhtä helvettiä, eikä tapahtumille ollut mitään loogista tolkkua”, muistelee Pulli Nykästä Voittohyppy-kirjassaan.
Kansa rakasti Nykästä. Valmentaja Pulli sai tappouhkauksia. Poliisi kehotti Pullia poistumaan lentokentältä turvallisuussyistä sivuovesta.
Seuraavalla kaudella Nykänen voitti mäkiviikon ylivoimaisesti. Viinan lieveilmiöt astuivat kuvaan vasta Bischofshofenin päätöskisan jälkeen. Kotiin Nykänen palasi mäkiviikolta silmä mustana, kun pari itävaltalaisnuorukaista oli halunnut testata hänen tappelutaitojaan.
Nykäsen aktiiviura huipputasolla loppui joulukuussa 1991. Mäkiviikolla hän hyppäsi viimeisen kerran Bischofshofenissa 1990.
Myöhemmin Nykänen kävi mäkiviikolla kisaturistina. Juhlinta otti voimille. Mäkiviikolla 2003-2004 Matti ilmoitti medialle Garmisch-Partenkirchenin kisan jälkeen, ettei ole varma, jaksaako mäkiviikkoa loppuun.
Suomalaiset menestyivät mäkiviikolla vielä pitkään Nykäsen uran jälkeenkin. Isojen rahapalkintojen myötä touhu ammattimaistui.
Mäkiviikon viisinkertainen voittaja Janne Ahonen paljastaa Pekka Holopaisen kirjoittamassa Kuningaskotka-kirjassaan alkoholinkäytöstä muutamia värikkäitä tapauksia, mutta Nykäsen huippuvuosiin verrattuna ne olivat pikkujuttuja. Ahonen hyppäsi huipputasolla pari vuosikymmentä ja teki työnsä huippuammattilaisen tavoin. Nykäsestä moiseen askeettiseen elämään ei välttämättä olisi ollut.
Mäkiviikon suomalainen renttuhistoria ei rajoitu pelkästään hyppääjiin. Myös urheilutoimittajat ovat kunnostautuneet lieveilmiöiden parissa.
Selostajalegenda Anssi Kukkonen katosi tammikuussa 1980 kesken mäkiviikon. Kukkonen ei koskaan saapunut selostuskoppiin Bischofshofeniin ajauduttuaan harhateille Wörglin alppikylään. Alkoholilla oli osuutta asiaan.
Tuohon aikaan Suomen kansa oli kohuotsikoiden osalta iltapäivälehtien lööppien varassa. Kukkosen kohtaloa arvuuteltiin päiväkaupalla, kunnes totuus paljastui.
Keski-Euroopan mäkiviikko on rankka kiertue. Urheilutoimittajiakin kehotetaan juhlimaan vasta Bischofshofenin päätöskisan jälkeisissä ”lopputansseissa”.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Suomen mäkikotkilta uudenvuoden ”karmea Garmisch-Partenkirchen” etuajassa
Kommentoi Facebookissa