Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin valkea joulu

Sotasankarista tuli vanki, Lauri Törni sai kuuden vuoden kuritushuonetuomion jatkosodan jälkeisestä sukellusvenematkasta Saksaan.

Sotasankarista tuli vanki, Lauri Törni sai kuuden vuoden kuritushuonetuomion jatkosodan jälkeisestä sukellusvenematkasta Saksaan. (Kuva Lauri Törni -elämäkerta)

Sotasankari sai kaltereiden taakse kaikkien aikojen parhaan joululahjansa vuonna 1948. Tapahtumasta kertoo hänen elämäkertansa.

SOTAHISTORIA Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni makasi sängyllään kädet niskan takana, ja katseli liian monta kertaa näkemäänsä sellin kattoa. Sotasankari oli saanut kuuden vuoden kuritushuonetuomion lähtiessään jatkosodan jälkeen sukellusveneellä Saksaan. Operaation taustalla oli ollut pelko, että Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen.

Omaiset pistäytyivät toisinaan tapaamassa perheen kuuluisuutta. Vankilan seurusteluhuoneessa oli lämmin tunnelma. Lasse kertoi kuulumisiaan ja perhe tietysti omia asioitaan. Salme oli mennyt Kotkassa naimisiin ja Kaija asusteli vielä vanhempiensa luona Helsingissä. Oli vaikea tottua ajatukseen, että sodan jälkeen loput nuoruudesta kuluisi kiven sisässä, mutta hän sopeutui hiljalleen, kun ei muutakaan voinut.

Törni alkoi urheilla ja pian sellin seinää koristivat erilaiset urheilukilpailuista saadut kunniakirjat. Mukana olivat Riihimäellä kolmiottelussa kuula-korkeus-kolmiloikka saavutettu tulos 243,69 pistettä ja Vankeinhoitolaitoksen urheilukilpailuiden kuulantyöntötulos 14,30 Helsingistä, kuulan painon ollessa 5,44 kg.

Oleskelu Riihimäellä oli jo hieman vapaampaa kuin Turussa, mutta kaltereiden takana Törni tunsi edelleen olevansa kuin leijona häkissä. Hieman huvittuneena hän saattoi jo muistella ensimmäistä pakosuunnitelmaansa. Kaikki oli yksityiskohtia myöten sovittu.

Törni oli lähtenyt tuttavaksi tulleen vartijan saattamana kaupungille hoitamaan välttämättömiä asioita. Sopivassa kohdassa hän olisi silmänlumeeksi lyönyt vartijan tajuttomaksi ja jatkanut valmiin suunnitelman mukaisesti eteenpäin. Aseveljet olivat jo ehtineet toimittaa Mauser-pistoolin muurien sisäpuolelle, sitä tosin voisi tarvita myöhemminkin.

Kaupungilla kävellessä vartija tuli kuitenkin viime hetkellä katumapäälle.

– Miten minun oikein käy. On vaimo ja kuusi lasta, millä he elävät jos menetän virkani, mies valitti itkien.

– Annetaan sitten olla, Törni sanoi hetken mietittyään ja nosti lyyhistyneen vartijan ylös.

Siinä meni sekin mahdollisuus. Uusia tilaisuuksia tuntui vain olevan entistä harvemmassa.

Mannerheim-ristin ritari sovitti asepukuaan ylleen sodan jälkeen ensimmäisen kerran jouluna 1949.
Mannerheim-ristin ritari sovitti asepukuaan ylleen sodan jälkeen ensimmäisen kerran jouluna 1949. (Kuva Hillevi Kops)

Lokakuussa 1948 Törni sai kuulla, että häntä epäiltiin venäläisten sotavankien ampumisesta, sotarikoksesta. Kemissä asuva Aarne Vilho Torvinen niminen entinen törniläinen muisteli, että Seesjärven Kuusiniemessä käydyn taistelun seurauksena jääkärikomppania oli saanut 10–15 vankia, joista suurin osa oli ollut haavoittuneita.

Torvinen kertoi Valtiollisen poliisin Kemin osastolle tekemässään ilmoituksessa, että lääkintämiesten ollessa aikeissa sitoa vihollisen haavoittuneita, oli paikalle tullut jääkärikomppanian päällikkö sanoen, ettei kannata haaskata sidetarpeita ryssän vankeja varten. Sitten hän oli käskenyt I joukkueen miehiä ampumaan vangit. Torvisen mukaan jääkärit olivat tehneet työtä käskettyä.

Omat koiratkin siis alkoivat purra. Tämä aiheeton syytös ei ollut omiaan nostamaan Törnin mielialaa. Seesjärvellä otettiin yli 30 vankia ja kaikki olivat olleet elossa, kun kenraali Fagernäs ja majuri Rönnquist tulivat tarkastamaan taistelutantereen.

Syksy 1948 taittui kohti joulua, värit pienen sellin ikkunasta näkyvässä maisemassa muuttuivat harmaasta valkeaksi. Lauri Törni istui kovalla vuoteella ja mietti elämäänsä, nojaten kyynärpäillään polviinsa.

Helsingissä presidentti J.K. Paasikivi kirjoitti muutaman merkinnän päiväkirjaansa. Huomenna, 23.12.1948, olisi sotasyyllisten armahdusten esittely valtioneuvostossa. Papereiden allekirjoitusta oikeusministeri Tauno Suontaustan kanssa. Ja sitten vielä se Törni.

***

Kotkan länsirannassa sijaitsevassa kodikkaassa huvilassa odotettiin puolestaan joulua. Ilta alkoi jo hämärtyä ja keittiön ikkunasta loistava valo piirtyi pihamaan sinertävään hankeen. Rosa ja Salme valmistautuivat kattamaan juhlapyhiksi oikean karjalaisen juhlapöydän.

Kiirettä siis riitti, mutta silti Rosan katse viipyi kauan keittiön ikkunasta loistavan valon hankeen heittämässä kuviossa. Ikkunaruutuja kehystävien ristikoiden varjot näyttivät kuin kaltereilta.

– Mitenhän se Lasse…

Salme ei sanonut mitään, laski vain kätensä äitinsä hartioille. Helge ja Jalmari kolistelivat eteisessä. Olivat laittaneet oljista lyhteitä pihamaalle. Olohuoneesta kuului kimeää huutoa ja jokellusta. Lapset olivat tietämättömiä maailman kylmyydestä. Mitäpä heidän olisi siitä tarvinnut tietääkään. Kristikunta valmistautui suurimpaan juhlaansa. Se oli rakkauden, valon ja toivon juhla.

***

Lauri Törni makasi vuoteellaan ja mietti rintamalla viettämiään jouluja. Askeettisuudesta huolimatta oli tunnelma korsussa ollut aidon rehellinen. Hän muisti kerran, jolloin oli ollut vartiossa juoksuhaudan mutkassa. Läheisestä korsusta kuului laulua. Se ei juurikaan ollut tavoittanut säveltä, mutta oli silti koskettanut häntä syvästi.

Komppanianpäällikkö Lauri Törni ja hänen oikea kätensä Holger Pitkänen muodostivat sodan taisteluparin.
Komppanianpäällikkö Lauri Törni ja hänen oikea kätensä Holger Pitkänen muodostivat sodan taisteluparin. (Kuva SA-kuva)

Oli ollut kylmä, tähtikirkas yö. Venäläisten tuleen ampuma lato paloi jossain peltoaukean takana ja aina välillä valojuova-ammusten nauhat pyyhkivät suomalaisten asemia. Kimmokkeet nousivat korkealle kadoten taivaan syvän siniseen pimeyteen.

Tuttu metallinen ääni kertoi avaimen kiertyvän sellin oven lukossa.

– Lähdehän Lasse mukaan. Vankilanjohtajalla on sinulle asiaa, vartija sanoi salaperäisesti ja hymyili.

Kävellessään kohti johtajan huonetta Törni saattoi aistia vankilan käytävän tympeään ominaistuoksuun sekoittuneen jotain uutta. Osaston oven avautuessa hän tunnisti vastaleivotun pullan tuoksun.

Johtajan huoneeseen saavuttuaan Törni sulki oven takanaan, katsoen koko ajan miestä, joka istui tukevan pöydän takana paksua sikariaan poltellen. Törni napautti ylikorostetun asennon ja johtaja katsoi häntä pitkään. Yleensä vakavailmeinen johtaja hymyili.

– Alahan kerätä kamppeitasi, lähdet jouluksi kotiin, sanoi Riihimäen keskusvankilan johtaja Arvo Linna edessään seisovalle Törnille.

– No sehän sopii, mutta odottakaa hetkinen, Törni vastasi ja palasi nopeasti selliinsä.

Takaisin tultuaan hän laski nyrkissään pitämänsä viilat ja rautasahan johtajan eteen pöydälle.

– Minä en näitä sitten enää tarvitse. Annatko eteenpäin jollekin, joka löytää niille käyttöä.

Riihimäen keskusvankilan johtajan hymy jähmettyi. Onneksi hän ei tiennyt kätkössä olevasta konepistoolista.

***

Pakkaslumi narskui pitkävartisten saappaiden alla, kun mies kulki Kotkan hiljaisia katuja pitkin kohti länsirantaa. Tumman ulsterin kaulukset oli nostettu pystyyn suojaamaan poskia kirpeää pakkasta vastaan, ja tasaisen hengityksen tuoma höyry katosi hajoten kuulaaseen talvi-ilmaan.

Mies pysähtyi välillä kadunkulmiin tarkistamaan kylteistä kadunnimiä ja jatkoi jälleen päättäväisesti matkaansa lumisia teitä pitkin. Valkoisen peitteen saaneiden pienten harjakattoisten rakennusten ikkunoissa loistivat kynttilät ja olkia oli sidottu kauniisti lyhteisiin.

Lumelle pudonneita vaaleita jyviä noukki parvi punatulkkuja, hypähdellen pulleina ja jättäen hangelle pienten jälkien rivistön.

– Hyvää joulua!

Koivistolaislakki päässään tukeva mies valjasti hevosta rekeä vetämään ja paukutti välillä paksuja rukkasiaan yhteen karkottaakseen kylmyyden. Lapset heittelivät jäätyneitä lumipalloja kotipihallaan, malttamattomina odottaessaan luvattua rekikyytiä.

Tukeva mies kohotti hieman lakkiaan ja hymyili pyöreät posket punaisina tuntemattomalle, katua astelevalle nuorelle miehelle.

– Hyvää joulua, mies vastasi ja kosketti toisella kädellä päähinettään.

Määrätietoisesti mies jatkoi matkaansa ja tutki samalla talojen numeroita. Huvila numero viisi. Rajala.

Armahduksen jälkeen Törni pääsi viimein viettämään normaalia elämää. Sukujuhlissa piirretään sikaa Aili Vyyryläisen kanssa.
Armahduksen jälkeen Törni pääsi viimein viettämään normaalia elämää. Sukujuhlissa piirretään sikaa Aili Vyyryläisen kanssa. (Kuva Lauri Törni -elämäkerta)

Hetken mies seisoi portin vieressä ja katsoi kodikasta taloa, jonka sisältä huokui lämpö. Hän pyyhkäisi kämmenellä hiuksiaan, asetti hatun paremmin, huokaisi syvään ja aukaisi portin. Jykevä nyrkki koputti terävästi huvilan oveen.

Sisältä kuului askelia ja nuorehko, salskea mies aukaisi oven. Hänen katseestaan kuvastui hetken epävarmuutta, joka vaihtui pian tunnistamisen hämmästykseen.

– Lasse… miten ihmeessä…

Lauri Törni nosti sormen huulilleen ja Helge Rajala, Laurin sisaren Salmen aviomies, ymmärsi yskän. Hän avasi ovea enemmän ja viittasi yllätysvieraan peremmälle. Kopisteltuaan suurimmat lumet saappaistaan portaille Lauri Törni astui sisään lämpimään huvilaan.

– Kukas sieltä tuli? kuului Rosa Törnin ääni olohuoneen puolelta.

– Tulkaapas katsomaan, Helge vastasi ja vieras astui oviaukkoon.

– Hyvää joulua, Lauri Törni toivotti isälleen, äidilleen ja sisarelleen, joka piti sylissään pienokaista.

Oli hetken hiljaisuus ja Rosa Törni otti piirongista tukea nähdessään yllättäen ja täysin odottamatta poikansa. Jälleennäkeminen oli tunteita täynnä, kun vapaana miehenä saapunut sotasankari halasi jokaista läheistään ja pörrötti pienokaisen hiuksia.

Hän sai kertoa saamastaan yllättävästä armahduksesta kotiväelleen, joka riemastuttavan kohtaamisen jälkeen ehti jo hetken pelätä, että poika olisi jälleen pakomatkalla.

Se ilta kului joulupöydän antimien parissa ja samalla siunailtiin olojen muuttumista Suomessa. Tuomitun pojan saama vapaus oli Törnin perheen paras joululahja ja toi taloon todellisen valkoisen joulun. Sinä iltana tuossa huvilassa asui Kotkan onnellisin perhe.

***

Seuraava päivä palautti kuitenkin muistot menneistä mieleen. Helge oli puhdistamassa pihapolkua lumesta, kun hän huomasi portinkulmaan nojailevat kaksi miestä. Kotkan Työväen Palloilijoiden kaksi parasta jalkapalloilijaa Paananen ja Markkanen oli värvätty Valpon palvelukseen, ja heidän tehtäväkseen oli annettu Törnin seuraaminen.

Aika ei ollut parantanut sotavuosien jälkeisiä haavoja kokonaan, epäilyksen siemen oli juurtunut syvään. Helgen tunteet kuohahtivat hänen nähdessään kutsumattomat vieraat jouluna kotiporttinsa edustalla. Päättäväisesti hän asteli lunta saappaiden kärjillään potkivien miesten luokse.

– Kuulkaahan, teidän on parasta häipyä täältä norkoilemasta. Kun Lasse tulee ulos, hän vetää teitä molempia turpiin.

Miehet vilkaisivat toisiaan ja lähtivät askeltamaan kauemmas, jääden kuitenkin muutaman korttelin päähän, josta oli näköyhteys huvilaan.

Helge ja Lauri Törni askelsivat kohti Kotkan Suomalaista kerhoa, jossa suvun lankomies oli päättänyt tarjota sotasankarille muutaman grogin yllättävän vapauden juhlistamiseksi. Edessä siinsi jo suuri kaupungintalo kauppatorin laidalla. Sitä vastapäätä, Vanhan Stellan talon kulmalla, he pysähtyivät ja vilkaisivat taakseen, nähden kahden tumman varjon pysähtyvän porttikongin varjoon.

Hymähtäen ja toisiaan katsoen he jatkoivat astelemistaan pitkin mukulakivipeitteistä jalkakäytävää ja astuivat tyylikkään talon ovesta sisään. Ilta olikin kaikin puolin onnistunut, sillä kerholla oli paikalla myös kotkalainen sotasankari Taisto Kestihelja, jonka kanssa normaalisti hiljaisella Lauri Törnillä riittikin keskusteltavaa.

Astuessaan jälleen ulos olivat tähdet jo syttyneet tummansiniselle taivaalle. Puiston läpi kulkiessaan Törni pysähtyi ja osoitti korkealla tuikkivia taivaankappaleita.

Otavan eli Ison Karhun varmasti tunnetkin, tuolla on Pikku Karhu ja Pohjantähti, Pohjan kruunu ja tuolla Leijona. Ja katso, Castor ja Pollux, Kaksoset… tähtien mukaan pystyy suunnistamaan jos tuntee ne, Törni kertoili Helgelle.

– Eiköhän me ilman tähtikarttaakin tänään osata perille, Helge tuumasi ja naurahtaen miehet jatkoivat matkaansa.

Kreivitär Wera von Essen auttoi suomalaisia sotasankareita Ruotsissa, takana eversti Alpo Marttinen.
Kreivitär Wera von Essen auttoi suomalaisia sotasankareita Ruotsissa, takana eversti Alpo Marttinen. (Kuva Lauri Törni -elämäkerta)

Lauri Törni palasi vanhempiensa kanssa Helsinkiin. Siellä hän tapasi uudelleen myös Holger Pitkäsen, jonka kanssa oli käyty läpi monet taistelut, ja joka oli myös käynyt uskollisesti tapaamassa entistä esimiestään Turussa vankilassa.

– Lasse perkele, päästivät sinut vapaaksi, Pitkänen pystyi vain sanomaan nähdessään jälleen Törnin, tällä kertaa vapaana miehenä.

– Pirukos pahan tappaisi, Törni naurahti.

Upseeritoverit paiskasivat lujasti kättä ja monta iltaa kului viimeisten tapahtumien selvittämisessä ja tulevaisuutta suunnitellessa.

Värikästä siviilielämää viettänyt Holger Pitkänen oli ehtinyt erota sodan aikana vihkimästään toisesta vaimostaan Elsistä elokuussa, marraskuussa oli rouva Pitkäseksi rekisteröity jo kolmas vaimo, Holgeria reilut kymmenen vuotta vanhempi ja myös eronnut Lyydi.

Uutena vuotena maljoja kallisteltiin vuoden vaihtumisen lisäksi juhlistamaan Lyydin kertomaa tuoretta uutista, Holgerista oli tulossa isä.

Lauri Törni ei silti tuntenut olevansa täysin kahleista vapaa. Valpo seurasi hänen liikkeitään ja menneen tuomion varjo seurasi hänen perässään. Asekätkentään osallistuneet upseeritoverit olivat välttyneet tuomiolta matkustamalla Venezuelaan ja Amerikkaan.

Sinne olivat lähteneet Matti Aarnio, Aito Keravuori, Alpo Marttinen ja monta muuta. Heidän suojelijanaan oli toiminut ruotsalainen kreivitär. Häneen oli saatava yhteys. Holger Pitkänen tiesi turvallisen reitin, oli mentävä Tornionjoen yli Ruotsiin.

– Sisareni Astrid on Torniossa opiskelemassa kansakoulunopettajaksi. Muistat kai Ponkalan Vilhon, Vilkin, joka kaatui Lapin sodassa, Astrid on hänen leskensä ja auttaa varmasti, Holger suunnitteli.

Ajatus Yhdysvaltain armeijasta alkoi kiehtoa Törnin mieltä. Olivathan jenkit kohdelleet häntä reilusti jo Saksassa, ja nyt amerikkalaisten sotavoimat olivat maailman mahtavimpia, vastapainona Neuvostoliiton massiiviselle puna-armeijalle.

Suunnitelma alkoi muotoutua. Lauri Törni kuitenkin epäili, voisiko hän omalla nimellään matkustaa virallisesti ulkomaille. Jotkut kiihkomielisimmät kommunistit olivat vaatineet hänen tuomitsemistaan vielä sotarikollisenakin. Sitä riskiä hän ei halunnut ottaa.

Holger Pitkäsellä oli ratkaisu asiaan.

– Serkkuni Eino Mörsky on merimies ja hänellä ei ole enää minkäänlaista halua lähteä maailmalle. On vaimo ja lapsia. Eino varmasti auttaa miestä mäessä ja antaa merimiespassinsa, Holger vakuutti.

Pitkänen lupasi myös itse lähteä matkaseuraksi, olihan jo aikaa kulunut siitä, kun aseveljet olivat yhdessä matkanneet seikkailuihin.

Lauri Törni hyvästeli omaisensa ja halasi koiransa. Hän tunsi hieman huonoa omaatuntoa siitä, että ei ollut ehtinyt kouluttaa saksanpaimenkoiraansa, ja nyt hän joutui jättämään sen kotiväkensä huomaan.

Yhdessä Törni ja Pitkänen matkustivat Tornioon, Törni taskussaan Eino Mörskyn merimiespassi. Torniossa he tapasivat Holgerin sisaren Astridin.

Kaupungilla oli kerrottu, että suomalaiset olivat ampuneet Ruotsiin yrittäneen perheen Tornionjoen jäälle. Siksi sisar lähetettiin tarkistamaan asioita, miesvainajansa kotikaupungissa hänet tunnettiin hyvin ja siksi hän saattoi luottamuksellisesti kysellä asioita. Ruotsin puolella Haaparannassa landsfiskalin, nimismiehen toimistossa oli töissä tuttava, joka lupasi kyllä leimata miesten paperit, jos he sinne asti pääsisivät.

Ruotsissa Lauri Törni meni kihloihin Marja Kopsin kanssa, pariskunta kävelyllä Tukholmassa.
Ruotsissa Lauri Törni meni kihloihin Marja Kopsin kanssa, pariskunta kävelyllä Tukholmassa. (Kuva Hillevi Kops)

Pitkänen ja Törni punnitsivat vaihtoehtoja. He voisivat yrittää rajanylitystä niin kuin tavallinen matkalainen, Törni Mörskyn papereilla ja Pitkänen omillaan, hän kun oli saanut olla suhteellisen rauhassa vainoojilta, vaikka Valpo oli Holgerin kerran kuulusteluihin pyytänytkin.

Toisaalta he voisivat ottaa vuokra-auton, ja joko aseella uhaten ja rahatukolla lahjoen pakottaa kuljettajan ajamaan vauhdilla rajan yli nimismiehen toimiston eteen. Miehet syöksyisivät sisään ja leimat papereihin saatuaan he olisivat turvassa.

Törni ja Pitkänen päättivät valita rauhallisemman tavan.

***

Helmikuussa 1949 kaksi miestä kulki näennäisen kiireettömästi, matkalaukut käsissään ja siististi pukeutuneina, Torniosta yli valtioiden rajana olevan Tornionjoen kohti Haaparantaa.

Merimies Eino Mörsky ja Holger Pitkänen näyttivät paperinsa, ja taakseen katsomatta he kulkivat totisina sillan yli. Jännitys jäykisti lihakset ja sanaakaan vaihtamatta he kulkivat eteenpäin. Kylmä hiki valui selkää pitkin kirpeästä talvisäästä huolimatta.

Rajan toisella puolella, nimismiehen toimistossa, pöydän takana oleva virkailija sai miesten passit, avasi ne ja vilkaisi ylöspäin, hymyillen totisille matkamiehille tunnistamisen merkiksi.

– Välkommen, hän toivotti ja löi leiman miesten passeihin ojentaen ne takaisin.

Astuessaan ulos miehet huokaisivat jo helpottuneina. Matka kohti tuntematonta oli alkanut. Molemmat katsoivat vielä hetken vastarannalta siintävää metsikköä ja talojen savupiipuista korkeuksiin siniselle taivaalle kohoavia valkoisia savukiehkuroita.

Hiljaa he kääntyivät ja kulkivat yhä nopeammin askelin poispäin, kunnes huomasivat askeltavansa jo puolijuoksua. Riemuisa tunne valtasi mielen, kun he nauraen juoksivat eteenpäin, kääntymättä enää katsomaan taakseen katoavaa maisemaa.

Hiljalleen lumisade peitti valkoiseen maahan jääneet kahden miehen jäljet, jotka johtivat kohti uutta elämää.

  • Teksti on tiivistetty ote Kari Kallosen ja Petri Sarjasen teoksesta ”Lauri Törni 1919–1965” (Revontuli). Teosta varten haastateltiin Törnin perheenjäseniä ja aseveljiä.

Lauri Törnin tarina

Viipurilaisesta eläinrakkaasta pikkupojasta kasvoi sotasankari ja Osasto Törnin peloton johtaja. Venäläiset lupasivat hänen päästään kolme miljoonaa markkaa, suomalaiset palkitsivat Mannerheim-ristillä.

Sodan jälkeen Törni lähti sukellusveneellä Saksaan, tuomio oli kuusi vuotta kuritushuonetta. Presidentti J.K. Paasikivi armahti hänet ja Törni lähti Ruotsin kautta Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin.

Lauri Törnistä tuli Yhdysvaltain armeijan upseeri ja vihreiden barettien legenda Larry Thorne. Hän katosi Vietnamin sodan salaisessa tehtävässä helikopterilennolla vuonna 1965.

Suomalais-amerikkalainen retkikunta paikansi ja tutki onnettomuuspaikan viidakossa korkean vuoren laella vuonna 1999 ja viimein vuonna 2003 Törni haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin Arlingtoniin.

Kommentoi Facebookissa