AUTOT Mercedeksen G-luokka kuuluu automaailman ikonisimpiin malleihin. Legendaariseen maineeseen kohonneen maasturin ensimmäinen sukupolvi ylsi peräti 39 vuoden ikään, kunnes sen seuraaja esiteltiin vihdoin noin kuukausi sitten järjestetyssä Detroitin autonäyttelyssä. Uusi G näyttää lähes entiseltä, mutta tutun oloisen kuoren alla lähes kaikki on uutta.
Auto on esimerkiksi huomattavasti edeltäjäänsä leveämpi, ja alustarakenteetkin on laitettu uusiksi. Kori on puolestaan alumiinia, mutta runkona käytetään edelleen perinteistä tikapuurakennetta. Se takaa kunnon maastokelpoisuuden, joka on ollut aina G-luokalle suoranainen kunnia-asia.
Viime vuosina merkittävä osuus mallisarjan myynnistä on muodostunut Mercedes-AMG:n virittämistä tehoversioista, ja niinpä uusi G 63 esitellään jo muutaman viikon päästä avautuvassa Geneven autonäyttelyssä.

Edellisessä G 63:ssa luotettiin vielä 5,5-litraiseen tuplaturbokasiin, joka on nyt korvattu astetta pienemmällä nelilitraisella pannulla. Se on tuttu monien muidenkin AMG-mallien pellin alta, ja tehon puutetta ei tarvitse potea iskutilavuuden pienentymisestä huolimatta. Moottori tuottaa nimittäin hulppeat 585 hevosvoimaa, ja vääntöä löytyy massiiviset 850 newtonia. Tiiliskiven mallinen auto kiihtyy näillä voimavaroilla vain 4,5 sekunnissa nollasta sataan, joten moni urheiluauto jää ihmettelemään maasturin perävaloja.
Huippunopeus on puolestaan rajoitettu elektronisesti 220 km/h:n lukemaan, mutta rajoittimen voi nostaa lisävarusteena tarjottavan AMG Driver’s Packagen myötä 240 km/h:n nopeuteen. Taloudellisuuskin on kohentunut hieman, ja auton keskikulutuksen mainostetaan pienentyneen puolella litralla 100 kilometriä kohti. 13,2 litran kulutus on saavutettu mm. sylinterien lepuutuksen, rullaustoiminnon ja sammutusautomatiikan avulla.
Veekasin voima välitetään kaikille neljälle pyörälle yhdeksänvaihteisen automaatin kautta, ja AMG Performance 4Matic -niminen neliveto toimii nyt takapainotteisesti paremman ketteryyden nimissä. Voimanjako tapahtuu etu- ja taka-akselin välillä suhteessa 40:60 entisen 50:50-mallin sijasta. 2 485 kilon painoisesta maasturista ei tule näilläkään eväillä mitään serpentiiniteiden kuningasta, mutta ainakin suunta on kohti entistä sporttisempaa ajokokemusta.

Sitä tavoitellaan myös mukautuvan iskuvaimennuksen avulla, jonka asetuksiin kuuluvat Comfort, Sport ja vieläkin jäykempi Sport Plus. Ohjauksen tehostus vaihtelee puolestaan nopeuden mukaan, ja ajomoodien osalta tarjolla on viisi päällystetyille teille suunniteltua asetusta sekä kolme eri maastomoodia. Läpillä varustetusta pakoputkistostakin löytyy kaksi eri moodia, jotta sivuputkista saa haluttaessa kuulumaan oikein kunnon bassojytinät.
Ulkoisesti G 63:n tunnistaa pystysuuntaisilla rivoilla varustetusta maskista ja AMG-tyylin mukaisista puskureista. Etupuskurissa on aggressiiviset ilmanottoaukot ja mattahopeita tehosteita, jotka koristavat takapuskuriakin. Lisäksi sporttimallin statusta korostetaan lokasuojanlevityksillä ja peräti 22-tuumaisilla pyörillä. Mersun uuden megamaasturin pääsee tilaamaan jo maaliskuussa, ja myyntiin asti ensimmäiset autot saadaan kesäkuussa. Hinnoista ei ole vielä tietoa, mutta AMG:n virittämä G-luokka on kaikkea muuta kuin halpaa hupia.
- Lähde Auto Motor und Sport
Kommentoi Facebookissa