JÄÄKIEKKO Koronaviruspandemian aiheuttama yhteiskunnan poikkeustila tekee suomalaiselle urheiluelämälle rujoa jälkeä. Useat urheiluseurat ovat aloittaneet yt-neuvottelut. Ilmoilla on kauhukuvia konkurssiaallosta.
Jääkiekon Suomen kakkossarja Mestis on kärsinyt kauden keskeyttämisen myötä massiivisia tulonmenetyksiä. Jääkiekkoliiton mukaan menetykset ovat lähes kaksi miljoonaa euroa.
– Tämän hetken arvio koronaviruksen aiheuttamista tulonmenetyksistä Mestis-seuroille on yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa. Tilanne vaatii nopeita, innovatiivisia ja paikoittain myös erittäin vaikeita päätöksiä, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro kertoo.
Jääkiekkoliitto tiedottaa, että Mestis-seurat, Mestis-hallitus ja Jääkiekkoliitto ovat koronavirusepidemian puhkeamisen jälkeen laatineet yhdessä Mestistä koskevan pelastuspaketin, jonka tarkoituksena on mahdollistaa sarjan jatkuvuus haastavissa ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa ilman vakavia toimintahäiriöitä. Noin miljoonan euron tukitoimet koostuvat useista eri toimenpiteistä: säästöistä ja uusien tulovirtojen kanavoimisesta seuroille.
Tukitoimet sisältävät muutoksia muun muassa sarjajärjestelmään, pelaamistapaan ja kokoonpanosääntöihin. Lisäksi toimenpiteet sisältävät suoraa rahallista tukea seuroille ja entistä vahvempaa yhteistyötä markkinoinnin, taustatoimintojen ja yhteisostojen saralla. Toimenpiteet sisältävät myös säästötoimenpiteitä kaikille seuroille.
Sarjalle on perustettu myös poikkeavia olosuhteita varten erillinen reagointirahasto. Rahastoa on mahdollista käyttää kauden aikana muuttuvan tilanteen hallitsemiseen.
Sarjajärjestelmän osalta Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt, että Mestiksen joukkuemäärä pyritään kasvattamaan tulevalla kaudella 14:ään joukkueeseen. Kahta lisäpaikkaa tarjotaan Suomi-sarjan välieriin selvinneille joukkueille lisenssimenettelyn kautta.
Jos hakijoita on enemmän kuin kaksi, liitto valitsee talouden, olosuhteiden sekä urheilun arvioinnilla kaksi parhaaksi soveltuvaa hakijaa ja määrittää heille oikeuden hakea lisenssiä. Tällä toimenpiteellä turvataan sarjan jatkuvuus siinäkin tapauksessa, että jokin seura joutuu kaikesta huolimatta luopumaan sarjapaikastaan.
Liittohallitus päätti myös, että epävakaasta tilanteesta johtuen Mestiksessä ei poikkeuksellisesti pelata karsintoja kaudella 2020-2021. Liittohallitus totesi, että päätös karsintojen pelaamatta jättämisestä ja siitä seuraavan nousu- ja putoamismahdollisuuden poistumisesta on urheilun näkökulmasta katsottuna periaatteellisesti vaikea ja ei-toivottu. Tässä poikkeustilanteessa liittohallitus totesi sen kuitenkin välttämättömäksi seurojen taloudellisen paineen helpottamiseksi.
Päätöksen tehdessään liittohallitus myös korosti, että päätös karsintojen pelaamatta jättämisestä koskee vain tulevaa kautta ja että liittohallitus tulee tekemään päätöksen kauden 2021-22 joukkuemäärästä viimeistään ensi kauden loppuun mennessä.
Jokaisella joukkueella tulee olla tulevalla kaudella vähintään kolme U20-ikäistä kenttäpelaajaa per peli. Tähän kiintiöön ei lasketa maalivahteja.
Lisäksi tulevan kauden otteluohjelmassa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota matkakulujen pienentämiseen ja ottelutuottojen optimoimiseen.
Mestiksen elinvoima on viime vuosina ollut vaikeuksissa SM-liigan sulkemisen takia. Mestiksestä ei voi nousta pääsarjatasolle kuin kabinetin kautta.
Jukureiden, Sportin ja KooKoon kabinettinousu SM-liigaan vei Mestikseltä merkittäviä paikkakuntia. Jääkiekkofanit ovat kritisoineet suljettua Liigaa urakalla, mutta kiekkopomot eivät ole lotkauttaneet korvaansa.
Koronaviruksen tuoma ahdinko tuskin avaa SM-liigaa. On tietysti mahdollista, että Liigasta putoaa seuroja pois konkurssien takia, kuten Espoo Bluesille kävi 2016.
Teksti Otto Palojärvi, lähde: Jääkiekkoliiton tiedote
Lue myös: KHL taipui realiteettien edessä – traktoriterapiaan luottava Valko-Venäjä uhmaa yhä
Kommentoi Facebookissa