Mies kolaroi humalassa – jäi muutaman tunnin kuluttua uudelleen kiinni

Jälkimmäisellä kerralla mies puhalsi seulonta-alkometriin 2.19 promillea. (Kuvituskuva Fotolia)

Toisella kerralla kuljettaja toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan selviämistä ja kuulusteluja.

RATTIJUOPUMUS Hämeen poliisi kertoo, kuinka torstaina kello 16.15 Riihimäellä Koivistonkadulla tapahtui kahden henkilöauton välinen peltikolari. Osalliset eivät päässeet asiassa sopuun syyllisyydestä, jonka takia paikalle kutsuttiin poliisi.

Partion tullessa paikalle selvisi, että 61-vuotias mies oli osunut ajoneuvollaan paikalla olleeseen auton kuljettajan puoleiseen etukulmaan. Partio puhallutti osalliset ja ilmeni, että kyseinen kolaroitsija oli nauttinut alkoholia.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1.88 promillen lukemat. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumus epäilyn. Miestä epäillään myös liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies päästettiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi ja noin kello 20.00 samasta autosta tuli ilmoitus valtatiellä 3 Janakkalasta.

Partio sai auton pysäytettyä ja tällä kertaa mies puhalsi seulonta-alkometriin 2.19 promillea. Tällä kertaa miestä ei päästetty tarkkuusalkometrikokeen jälkeen vapaaksi, vaan hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan selviämistä ja kuulusteluja.

Lue myös: Huumekuski kömpi auton penkkien yli takapenkille – jalkatilaan jäänyt kenkä paljasti kuljettajan

Kommentoi Facebookissa