Mies levitti luvatta naisten alastonkuvia – kuvien yhteydessä oli naisten nimet

Mies levitti haltuunsa saamiaan alastonkuvia ja sadat henkilöt näkivät ne. (Kuvituskuva Fotolia)

Törkeä toiminta tuli kaiken kaikkiaan maksamaan vastaajalle yli 12 000 euroa.

TUOMIO Keski-ikäinen pirkanmaalainen mies on tuomittu sakkoihin ja korvauksiin seksuaalisten kuvien luvattomasta levittämisestä. Kuvien yhteydessä oli naisten nimet, ja ainakin yhdelle naiselle teosta koitui vahinkoa. Yksi syyte seksuaalisesta ahdistelusta hylättiin oikeudessa.

Jutun vastaaja, 46-vuotias pirkanmaalainen mies, oli saanut haltuunsa kahden naisen seksikuvia. Niissä näkyi ”kaikki” tai ainakin lähes kaikki. Mies levitti kuvia ja sadat henkilöt näkivät ne. Kuvien levittäminen loukkaa olennaisesti asianomistajien seksuaalista itsemääräämisoikeutta, totesi syyttäjä.

Erään naisen kanssa mies oli käynyt seksuaalissävytteistä keskustelua ja molemmat lähettivät toisilleen alastonkuvia itsestään. Vastaaja lähetti myös miesten väliseen anaaliyhdyntään viittavan kuvan. Samassa yhteydessä hän on kertonut harrastaneensa seksiä pojan kanssa, sanoi syyttäjä.

Mies kertoi masturboineensa kylpylän perhesaunassa, jossa äiti ja poika olivat tekoa katsomassa. Mies kertoi äidin ja 5–6-vuotiaan pojan tulevan hotellihuoneeseen, jossa hän harrastaa seksiä äidin kanssa pojan katsellessa. Syyte tuli seksuaalisesta ahdistelusta, mutta se syyte hylättiin käräjillä.

Vastaaja tuomittiin seksuaalisen kuvan levittämisestä 60 kappaleeseen 29 euron päiväsakkoja, eli maksettavaa tuli 1740 euroa. Lisäksi maksettavaksi tuli rikosuhrimaksu ja todistelukustannuksia, yhteensä 421 euroa.

Yhdelle asianomistajalle mies määrättiin maksamaan korvausta kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista 2832 euroa ja toiselle asianomistajalle 7098 euroa. Kaiken kaikkiaan seksuaalisten kuvien luvaton levittäminen tuli maksamaan vastaajalle lähes 12 100 euroa.

Lue myös: Nuori koulunkäynnin ohjaaja salakuvasi tyttöjä pukuhuoneessa – yli 200 yläkoululaista uhreina

Kommentoi Facebookissa