AMPUMA-ASE Poliisioperaatio Virroilla alkoi noin klo 13.20, jolloin poliisille tuli tieto itsetuhoisesta henkilöstä, joka oli aseistautunut pitkäpiippuisella aseella ja poistunut metsään.
Saatujen alkutietojen perusteella poliisi varautui vaarallisen henkilön kiinniottoon ja tapahtumapaikalle saatiin melko nopealla aikataululla lähes kymmenen poliisipartiota. Lisäksi tehtävälle oli matkalla seitsemän muuta yksikköä poliisin tavoittaessa kohdehenkilön. Poliisin omien partioiden lisäksi paikalle oli pyydetty puolustusvoimilta virka-apua.
Tapahtuman yhteydessä henkilö on ampunut ainakin yhden laukauksen metsässä. Kyseisellä henkilöllä ei ole aseenkantolupaa ja aseet hän on noutanut isänsä asekaapista. Kiinniotettu henkilö on Virroilla asuva 1970-luvulla syntynyt mieshenkilö.
Mies toimitetaan lääkärin arvion jälkeen kiinniotettuna Tampereen poliisivankilaan. Asia tutkitaan ampuma-aserikoksena, ampuma-aserikkomuksena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Lue myös: Poliisi toimii myös pelastustehtävissä – itsetuhoiset naiset löydettiin kalliolta ja hyisestä joesta
Kommentoi Facebookissa