Murhan yritykseen, avunantoon ja suojeluun sotkeutui kahdeksan nuorta – ”Kyse on julmasta välinpitämättömyydestä”

Kupittaalla tapahtuneen murhan yrityksen esitutkinta on valmistunut. (Kuvituskuva Poliisi)

Murhan yrityksestä epäilty on 16-vuotias, muut ovat iältään 15–18-vuotiaita.

MURHAN YRITYS Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Turun Kupittaalla helmikuussa tapahtuneen epäillyn puukotuksen esitutkinnan. Asiakokonaisuudessa on epäiltynä yhteensä kahdeksan nuorta.

Epäilty väkivallanteko tapahtui etukäteen sovitun tapaamisen yhteydessä. 16-vuotiaan nuoren epäillään puukottaneen paikalle saapunutta itseään nuorempaa nuorta. Asianomistaja loukkaantui mutta sai kädellään torjuttua osan puukoniskuista ja siten vältti hengenvaaralliset vammat.

– Epäillyn väkivallanteon rikosnimike tarkentui esitutkinnan aikana murhan yritykseksi. Selvisi, että pääepäilty oli suunnitellut tekoaan lähes vuorokauden ajan, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Teon jälkeen 16-vuotias vangittiin todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Maaliskuun alussa käräjäoikeus vangitsi hänet poliisin esityksestä todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä.

Pääepäillyn lisäksi poliisi epäilee kahta muuta henkilöä avunannosta murhaan. Näiden kahden nuoren epäillään antaneen pääepäillylle ohjeita väkivallanteon tekemiseen.

Lisäksi asiakokonaisuudessa on vielä viisi muuta epäiltyä. Näistä neljää poliisi epäilee törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ja yhtä rikoksen tekijän suojelemisesta, koska hänen epäillään antaneen pääepäillylle ohjeita teon jälkeen.

Yksi epäillyistä on yli 18-vuotias, muut ovat iältään 15–17-vuotiaita. Esitutkinnan perusteella teon motiivina on ollut pääepäillyn ja uhrin välinen velka-asia. Poliisi on lisäksi saanut viitteitä myös siitä, että taustalla on ollut kavereille suunnattua ”näyttämisen halua”.

– Kyse on julmasta välinpitämättömyydestä. Nuorten olisi pitänyt ilmoittaa asiasta viranomaisille, jotta näin vakava väkivallanteko olisi voitu estää, Malmberg summaa.

Asiakokonaisuus siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen.

Lue myös: Vasta 16-vuotiasta puukottajaa epäillään murhan yrityksestä – ”On käytetty vakaata harkintaa”

Kommentoi Facebookissa