Naisleijonat jännittää koronatestejä – Noora Rädyltä ei vastausta Pasi Mustoselle

Naisleijonat juhlii maalia MM-kisoissa Calgaryssa (Kuva: Tiina Puputti / Jääkiekkoliitto)

Naisleijonat juhlii maalia MM-kisoissa Calgaryssa. (Kuva Tiina Puputti/ Jääkiekkoliitto)

Naisleijonat matkaa Pekingiin keskiviikkona. Noora Räty ei ole vieläkään vahvistanut, kelpaako hänelle erikoinen kotiin jäävän ykkösmaalivahdin varamaalivahdin rooli.

JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue matkaa Pekingin olympialaisiin keskiviikkona. Sitä ennen joukkue harjoittelee Vierumäellä, mutta osa joukkueesta harjoittelee koronakäytäntöjen takia vain pienryhmissä.

Suomen joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski olettaa, että tunnelma on iloinen, kun joukkue viimeinkin pääsee yhteen kokonaisuudessaan.

– Koko joukkue ei ole ollut yhteydessä vielä kertaakaan. Toivottavasti keskiviikkona on. Pienryhmissä on harjoiteltu tällä Vierumäellä. Kun päästään tositoimiin, ollaan iloisin fiiliksin. Tärkeintä on uskaltaa olla rohkea ja olla siinä hetkessä, Hiirikoski sanoi.

Koronapandemia on kestänyt pian jo kahden vuoden ajan. Hiirikoskea poikkeusjärjestelyt eivät hetkauta ja pelituntumakin hänellä on hyvä, koska seurajoukkuepelit jatkuivat tammikuun kolmannelle viikolle.

– Ei väsytä yhtään kuplassa oleminen. Tiedettiin, mitä on tulossa ja mitä se vaatii. Ruotsissa pelattiin viime viikolle saakka, joten pelituntuma on siten hyvä.

Oma jännitys on tietysti koronatesteissä. Jos testi on ennen Kiinan lentoa positiivinen, jäävät olympiakisat väliin. Hiirikosken ruotsalaiselle seurakaverille näin pääsi jo käymään.

– Todella valitettavaa hyvän ystävän puolesta, ettei matka päässyt alkamaan kohti olympialaisia. Aina jännitetään testejä, mutta se on nyt osa tätä juttua. Mennään päivä kerrallaan ja toivottavasti päästään koko joukkueena matkaan keskiviikkona, Hiirikoski sanoi.

Hiirikoski valmistautuu jo neljänsiin olympialaisiinsa. Puitteet ovat 12 vuoden aikana muuttuneet paljon siitä, kun hän ensikertaa valmistautui olympialaisiin Vancouverissa 2010. Silloin hän oli työttömänä, mutta nykyään hän kykenee pelaamaan ruotsalaisen seurajoukkueensa Luleå HF:n ja Suomen valtion myöntämän apurahan turvin elättämään itsensä jääkiekolla.

– Hyvin paljon on muuttunut. Itselläni on mahtava organisaatio Ruotsissa ja olympiakomitean tukiraha (10 000 euroa kaudessa) on tosi iso asia arjessa. Paljon asioita on mennyt oikeaan suuntaan, Hiirikoski kiittelee tilanteen positiivista kehitystä.

Koronapandemiaa enemmän naisten jääkiekon osalta on Suomessa puhuttanut maalivahti Noora Rädyn kohtalo. Häntä ei valittu olympiajoukkueeseen, vaikka pelitaitojensa osalta Räty olisi ryhmään ehdottomasti kuulunut.

– Totta kai harmittaa Nooran puolesta. Olen ollut itse yhteydessä Nooraan. Keskustelen henkilökohtaisesti heidän (valmennusjohdon) kanssaan tästä tilanteesta. Ja kyllä joukkueena keskustellaan ja käydään tämäkin asia läpi, Hiirikoski sanoi Rädyn tilanteesta.

Päävalmentaja Pasi Mustonen antoi Rädylle erikoisen ykkösmaalivahdin kotiin jäävän varamaalivahdin roolin. Maanantaina mediatilaisuudessa Mustonen ilmoitti, ettei Räty ole vahvistanut, suostuuko moiseen kohuttuun rooliin.

– En ole saanut vastausta, Mustonen sanoi.

Mustonen keskusteli Rädyn kanssa viime viikolla. Räty ei sen jälkeen ole vastannut roolipyyntöön myönteisesti mutta ei kielteisestikään.

– Ei ole oltu sen jälkeen yhteydessä. Pyysin Nooralta vastausta kolmena päivänä peräkkäin. Ei ole vastannut kyllä tai ei, Mustonen sanoi.

Käytännössä Rädyn kisamatka ratkeaa ykkösmaalivahdiksi valitun Anni Keisalan koronatestitulosten perusteella. Jos Keisala ei pysty matkustamaan Kiinaan, tai estyy Kiinassa pelihommista koronan takia, pyytää Mustonen Rätyä hätiin.

– Mun on pakko keskittyä täällä oleviin pelaajiin. Jos tilanne syntyy, niin totta kai reagoin tarpeen mukaan, Mustonen ilmoitti.

Rädyn kisamatkan kohtalolle tulee sinetti viimeistään 9. helmikuuta. Sen jälkeen Helsingistä ei pääse Pekingin olympialaisiin Kiinan viranomaisten hyväksymillä lennolla.

– Viimeinen kone lähtee 9.2. Sitä ennen pitää ehtiä testaukseen. Muuta takarajaa meillä ei ole, mutta pitää täyttää kiinalaisten vaatimukset, Mustonen sanoi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tässä on Suomen olympiajoukkue Pekingissä – kisoihin kelpasivat nämä 95 suomalaisurheilijaa

Kommentoi Facebookissa