JÄÄKIEKKO Suomi voitti huikeassa trillerissä alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kultaa. Kanadan Vancouverissa pelatussa loppuottelussa Yhdysvallat taipui maalein 3–2.
Ensimmäisen erän puolivälissä USA:n Oliver Wahlstrom sai kiekon Ukko-Pekka Luukkosen selän taakse, mutta maali hylättiin videotarkastuksen jälkeen maalivahdin estämisenä. Epäonnea Suomi koki, kun kapteeni Aarne Talvitie loukkaantui, ja joutui jättämään pelin kesken lopullisesti kolmannessa erässä.
Maalitilanteita oli varsinkin Yhdysvalloilla useita ja pieniä mylläköitä syntyi aika ajoin Suomen maalilla, mutta ottelun avausmaalin laukoi siniviivalta vasta toisessa erässä heti aloituksen jälkeen Jesse Ylönen ajassa 31.31. Syöttäjinä olivat Valtteri Puustinen ja Oskari Laaksonen. Suomen yhden maalin johdossa siirryttiin päätöserään.
Kolmannen erän alussa ajassa 46.00 Otto Latvala nosti siniviivalta Yhdysvaltain maalille roikkuvan kiekon, joka yllätti maskissa olleen Cayden Primeaun. USA onnistui kuitenkin kaventamaan Suomen kahden maalin johdon vain minuuttia myöhemmin, kun Alexander Chmelevski iski kiekon Suomen maaliin.
Kun pelikello näytti aikaa 48.47, Josh Norris tasoitti ottelun laukomalla suoraan Chmelevskin hienosta poikittaissyötöstä kiekon ohi Luukkosen ja tilanteeksi 2–2.
Suomen voittomaali syntyi ajassa 58.34, kun USA:n maalilla pyörineen kiekon onnistui maalin kulmalta nostamaan verkkoon lopulta Kaapo Kakko, syöttöpisteet annettiin Anton Lundellille ja Henri Jokiharjulle. Suomi kesti viimeiset hetket, USA:n yrittäessä vimmatusti tasoitusta.
– Aika tyhjä olo. Pojat olivat upeita. Me taistelimme. Jumalauta, ne tulivat 2–2 tasoihin, mutta silti me uskoimme. Nuo ovat niin kovia jätkiä, Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas kiitteli Yle Urheilulle.
Suomi on nyt saavuttanut viisi maailmanmestaruutta alle 20-vuotiaiden kisoissa. Aikaisemmin MM-kultaa on tullut vuosina 1987, 1998, 2014 ja 2016.
Nuorten Leijonien MM-joukkue palaa kotimaahan maanantaina 7. tammikuuta. Suomeen palaavat johtoryhmän ohella kotimaassa kiekkoilevat pelaajat, Pohjois-Amerikassa kiekkoilevat pelaajat eivät joukkueen varamaalivahtia lukuunottamatta tule tässä vaiheessa kautta Suomeen.
Nuorten Leijonien lennon AY 1336 arvioitu laskeutumisaika Lontoosta Helsinki-Vantaalle on 21.05.
Lue myös: Nuoret Leijonat murskavoitolla MM-finaaliin – katso huippuhetket ja kaikki maalit videolta!
Kommentoi Facebookissa