LIIKENNETURVALLISUUS Poliisi oli pitämässä ratsiaa Paraisilla Saaristotiellä Sattmarkin kohdalla juhannuspäivänä ennen puolta yötä. Ratsiapaikkaa lähestyi Paraisten suunnasta henkilöauto, joka ratsian havaitessaan teki u-käännöksen ja lähti ajamaan takaisin Paraisten suuntaan.
Poliisi lähti auton perään tarkoituksena pysäyttää ajoneuvo, mutta autoilija kiihdytti nopeuttaan huomattavan kovaksi ja lähti pakenemaan poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta. Kuljettaja ohitteli vastaantulevien kaistaa käyttäen hitaampia ajoneuvoja sulkuviivoista ja huonosta näkyvyydestä piittaamatta ja ainakin yhden kerran törmäys vastaantulevan auton kanssa oli lähellä.
Ennen Kirjalansalmen siltaa kuljettaja poikkesi kiertoliittymästä hiekkatielle ja ajoi siltatyömaan varikkoalueelle. Kuljettaja pysäytti auton ja autossa olleet viisi henkilöä pakenivat juosten maastoon. Poliisi kuitenkin tavoitti kaikki autossa olleet pian ja kuljettajaksi selvisi vuonna 2005 syntynyt mies, jolla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Auto oli poistettu liikennekäytöstä ja siihen oli kiinnitetty väärä rekisterikilpi.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lue myös: Kolme ihmistä menehtyi liikenneonnettomuudessa – toinen autoista syttyi palamaan
Kommentoi Facebookissa