LIIKENNE Suomen poliisi toteuttaa 24 tunnin mittaisen nopeusvalvontamaratonin 23.–24.8. klo 06.00–06.00 erityisesti siirrettäviä automaattivalvontayksiköitä käyttäen. Samanaikaisesti poliisipartiot suorittavat myös tavanomaista nopeusvalvontaa ja tarkkailevat autoilijoiden ajotapaa.
– Valvontaa kohdennetaan alueille, missä on sattunut onnettomuuksia ja käytetään runsaasti ylinopeuksia. Valvontaa pyritään suuntaamaan myös kansalaisten poliisille antaman palautteen perusteella. Valvontapaikkoja ovat esimerkiksi koulujen alkamisen aikaan oppilaitosten ja päiväkotien lähistöt, poliisitarkastaja Jouni Takala Poliisihallituksesta kertoo.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskus asettaa päälle kaikki käytössä olevat automaattivalvontakamerat ja kaikki 24 liikuteltavaa valvonta-autoa ovat liikkeellä.
– Valvomme samanaikaisesti noin 120 kameralla. Tämä on teknisen kaluston osalta suurin määrä mitä koskaan on ollut yhtä aikaa käytössä nopeusvalvonnassa Suomessa, Liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo.
Aiempien valvontamaratonien aikana on syntynyt noin 5 000 kameranvälähdystä vuorokauden aikana. Poliisi toivoo, ettei tuota rajaa rikottaisi tänä vuonna, vaan nopeudet pysyisivät maltillisina.
Kommentoi Facebookissa