RÄJÄHDYS Lapinlahdella Ahvenkujalla tapahtui lauantaina noin klo 13.30 räjähdys omakotitalon yhteydessä olevassa autotallissa. Räjähdys ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta omakotitalo tuhoutui räjähdyksen voimasta talon omistajan alustavan arvion mukaan korjauskelvottomaksi.
Tapahtuneen räjähdyksen seurauksena muun muassa autotallin pariovet lensivät tien toisella puolella olevalle naapurin tontille. Räjähdyksen yhteydessä paikalla oli pieni tulipalo, minkä kohdekiinteistön naapurit onnistuivat helposti sammuttamaan.
Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat paikalla tutkintaa ja tutkinnassa saatiin suljettua pois räjähteiden osuus tapahtumiin. Myöskään talotekniikka ei ole voinut aiheuttaa räjähdystä. Ainoana syynä räjähdykseen pidetään tällä hetkellä käytössä olevien tietojen mukaan autotallissa ollutta nestekaasupulloa.
Pullosta on voinut vuotaa kaasua autotalliin ja kaasu on mahdollisesti syttynyt autotallissa olleen sähkölaitteen aiheuttamasta kipinästä. Syttymisen seurauksena suljetussa tilassa oleva kaasu on mahdollisesti räjähtänyt.
Asiassa suoritetaan myöhemmin vielä lisätutkimuksia muun muassa kaasupullon osalta, mutta voi olla, että täydellistä varmuutta räjähdyksen aiheuttajaksi ei saada selvitettyä.
Lue myös: Pakettiauton räjähdyksessä menehtyi 40-vuotias nainen – toinen uhri virolainen mies

Kommentoi Facebookissa