OneCoin-gurulle vaaditaan vankeutta – jätti ilmoittamatta verottajalle 177 000 euron tulot

Tamperelainen tienasi OneCoinilla muun muassa myymällä koulutuspaketteja ja järjestämällä koulutusta. (Kuvituskuva Fotolia)

OneCoin-sijoittajia on noin 3,5 miljoonaa ja järjestelmä on yleisesti todettu pyramidihuijaukseksi.

VEROPETOS OneCoin-bisneksessä rutkasti tienanneelle tamperelaismiehelle vaaditaan vankeutta törkeästä veropetoksesta. Syyttäjän mukaan vastaaja jätti ilmoittamatta saamiaan tuloja runsaat 177 000 euroa ja välttyi maksamasta veroja lähes 92 000 euroa.

Bulgariasta vuonna 2014 liikkeelle lähtenyt OneCoin-järjestelmä on yleisesti todettu pyramidihuijaukseksi. Muuan bisneksen johtohahmoista tuomittiin hiljakkoin Yhdysvalloissa 20 vuoden vankeuteen. Osa OneCoin-pomoista on kateissa. Epäillään, että he piileskelevät muun muassa Dubaissa.

Maailmalla OneCoin-sijoittajia on noin 3,5 miljoonaa, ja rahaa he ovat laittaneet likoon mahdollisesti jopa 15 miljardia euroa. Suomessa OneCoin-verkostossa on noin 25 000 henkilöä, ja rahaa pyramidihuijaukseen on sijoitettu noin 40 miljoonaa euroa.

Syyttäjän mukaan tamperelaismies jätti ilmoittamatta verottajalle OneCoin-järjestelmän kautta tienaamansa 177 053 euroa ja välttyi siten maksamasta veroja 91 885 euroa. Syyttäjän mukaan teko on törkeä, koska sillä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä. Lisäksi teko on ollut pitkäkestoinen.

Tamperelainen tienasi OneCoinilla muun muassa myymällä koulutuspaketteja ja järjestämällä koulutusta. Syyttäjä vaatii vastaajalle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä veropetoksesta.

Tietokirjailija Petteri Järvinen on tehnyt kirjan OneCoinista. Kun OneCoin-pomo Sebastian Greenwood tuomittiin vankeuteen syyskuussa 2023, Järvinen totesi Ilta-Sanomien haastattelussa:

– Nyt OneCoin on kiistattomasti todettu rikolliseksi. Tämän luulisi kiinnostavan myös Suomen poliisia ja kotimaisia uhreja.

Lue myös: Autokauppiaalle vankeutta törkeästä veropetoksesta – 90 auton myynti ei ollut harrastusluonteista toimintaa

Kommentoi Facebookissa