Oulussa irvokas näytelmä demokraattisen päätöksen jälkeen

Oulun Heinäpään jalkapallostadionin rakentaminen hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa, mutta hanke on nyt jäissä valitusprosessien takia. (Kuva Arkkitehtuuritoimisto Arktes Oy)

Oulun kaupunginvaltuuston hyväksymä jalkapallostadionhanke on keskeytynyt, koska pillin ja pallon äänet aiheuttavat kuulemma häiriötä. Alueella on pelattu jalkapalloa kuitenkin jo vuosikymmeniä.

JALKAPALLO Suomalaisesta jalkapalloista tarjoiltiin tällä viikolla synkkä ja surkuhupaisakin uutinen. Veikkausliigassa pelaava AC Oulu ilmoitti keskeyttävänsä Heinäpään stadionhankkeensa.

Demokraattisilla vaaleilla valittu Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti stadionhankkeen, jonka kustannuksista 75 prosenttia olisi katettu yksityisillä varoilla. Asemakaavamuutoksesta jätettiin kuitenkin kaksi valitusta, joita perusteltiin pillin vihellyksestä ja jalkapallon potkaisuista koituviin meluhaittoihin.

Hankkeen venymisen myötä kustannukset nousivat stadionprojektille liian suuriksi. Hanke oli jo aiemmin siirtynyt vuodella eteenpäin linnustoselvityksen takia. Sekin oli veronmaksajien rahaa polttanut outo prosessi, koska alueella on pelattu jalkapalloa jo vuosikymmeniä.

Tapauksessa riittää omituisia piirteitä. Pillin ja pallon äänistä valituksen jättäneet tahot eivät halunneet keskustella AC Oulun kanssa, miten ongelmia olisi voitu ratkaista.

Kyse on tietenkin pelkästä kiusanteosta. Valittajat tietävät, ettei heidän valituksensa mene läpi, mutta he haluavat tehdä kaikkensa ärsyttääkseen jalkapalloväkeä.

Stadionhankkeen kariutuminen tietää sitä, ettei AC Oululla ole jatkossa pelipaikkaa Oulussa, joka täyttäisi olosuhdevaatimukset koko kaudeksi. Seura joutunee keväällä etsimään sopivaa varakenttää toiselta paikkakunnalta.

Oulun kaupunki pyrkii pelastamaan tilanteen. Se on ilmoittanut ryhtyvänsä keskusteluihin AC Oulun kanssa toimenpiteistä, joilla olisi mahdollista saada Ouluun Veikkausliigaan kelpaavat olosuhteet koko kaudeksi.

Oulun kaupunki käy AC Oulun kanssa myös keskusteluja, millä edellytyksillä stadionin voisi rakentaa sen jälkeen, kun valitukset on käsitelty.

Presidenttiehdokas Veltto Virtaselta kysyttiin ennen 1994 vaaleja, mikä on politiikan ja pelleilyn raja. Saman kysymyksen voisi kysyä Suomen lainsäädännöstä valitusoikeuteen kaavamuutoksiin liittyen.

Demokraattinen päätöshän oli jo tehty stadionin rakentamisen hyväksymisestä, mutta silkan kiusanteon takia projekteja pyritään jarruttamaan. Tästä koituu kustannuksia yhteiskunnalle jo muutenkin haastavassa taloustilanteessa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: HJK taisteli Skotlannissa tasapelin

Kommentoi Facebookissa