JOULUPATA Hintojen nousu on lisännyt avun tarvetta Suomessa. Pelastusarmeija kertoo, että rahalahjoitukset Joulupata-keräykseen auttavat vähävaraisia perheitä, yksittäisiä ihmisiä ja vanhuksia kotimaassa. Apua jaetaan pääasiallisesti ruokapaketteina tai lahjakortteina.
Avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt kaikkialla Suomessa. Joulun lähestyessä avunpyynnöt moninkertaistuvat.
– Me näemme hintojen nousun karut seuraukset. Avun piiriin tulee uusia ihmisiä, jotka ovat aikaisemmin pärjänneet – eläminen ja ruokakustannukset ovat kallistuneet. Erityisen vaikea tilanne on jouluna, koska siihen kohdistuu niin paljon odotuksia, kertoo Pelastusarmeijan viestintäpäällikkö, kapteeni Kati Kivestö.
Joulupadat saapuvat kaduille ja kauppakeskuksiin perjantaina 15.12. ja ovat ulkona 23.12. saakka. Joulupataan voi lahjoittaa myös osoitteessa joulupata.fi. Tavaralahjoituksia ottavat vastaan Pelastusarmeijan iCare– ja kirpputorimyymälät sekä joulupatakontit Helsingin Narinkkatorilla ja Hakaniemessä sekä Tampereen Jugendtorilla.
– Avustustyömme on mahdollista ainoastaan myötätuntoisten ihmisten tuella. Tähän sisältyy sekä rahalahjoitukset Joulupataan että talkootyö yksittäisten ihmisten ja yritystenkin osalta. Olemme valtavan kiitollisia kaikesta tuesta. Jokainen lahjoitus auttaa tarjoamaan ruokaa, vaatteita ja joululahjoja heille, jotka niitä eniten tarvitsevat. Ne auttavat tekemään joulusta odottamisen arvoisen kaikille, Kivestö jatkaa.
Joulupata-keräyksen 145 padan sijainnit löytyvät joulupata.fi-sivustolta. Sivustolla kerrotaan myös, millä padoilla eri paikkakunnilla vastaanotetaan myös tavara- ja vaatelahjoja. Lahjoitetun tavaran tulee olla käyttökelpoista, ehjää ja puhdasta sekä pakattu niin, että se kestää käsittelyn ja kuljetuksen.
Perinteisillä joulupadoilla on vapaaehtoinen patavahti, ja vahdittomia pieniä joulupatoja löytyy Pelastusarmeijan iCare- ja kirpputorimyymälöistä sekä muista Joulupadan yhteistyökumppanien myymälöistä ja kauppakeskuksista.
Keräystuotolla autetaan muun muassa vähävaraisia lapsiperheitä, pienituloisia eläkeläisiä sekä työttömiä ja opiskelijoita. Apua jaetaan ruokapaketteina tai lahjakortteina niin jouluna kuin ympäri vuoden. Patavaroilla voidaan myös järjestää toimintaa esim. ikäihmisille tai lapsiperheille, maksaa lapsen leirimaksu tai järjestää yhteisöruokailu. Kerätyt varat käytetään keräyspaikkakunnan asukkaiden hyväksi. Nettikeräyksen tuotto jaetaan kaikkialle Suomeen.
Pelastusarmeija on kansainvälinen, kristillinen hyväntekeväisyysjärjestö, joka tekee monipuolista auttamistyötä. Se on perustettu Englannissa vuonna 1865, ja Pelastusarmeija on edelleen yksi maailman suurimmista hyväntekeväisyysjärjestöistä, joka toimii tällä hetkellä 134 maassa. Suomessa Pelastusarmeija on palvellut vuodesta 1889. Nykyään sillä on toimipisteitä yli 25 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
Joulupata-keräys järjestetään yli 30 maassa, ja se on kansainvälisen Pelastusarmeijan – The Salvation Army – tärkein keräys. Suomessa keräys on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1906 alkaen.
Kommentoi Facebookissa