Petri Kontiola hiljensi Nordiksen – ”Se hyvä olo ei ole vielä siellä”

Petri Kontiola kiekkoilee jälleen Tapparassa. (Kuva AOP)

Petri Kontiola teki voittomaalin jatkoajalla, vaikka ei ole omien sanojensa mukaan vielä huippukunnossa.

JÄÄKIEKKO Uransa lopettamispäätöksestä luopunut Petri Kontiola on tehnyt hyvin väkevän paluun jääkiekon SM-liigaan. Lauantaina hän hiljensi täpötäyden Helsingin jäähallin, kun Tappara haki 3-2-jatkoaikavoiton HIFK:n vieraana.

Kontiola pelasi nyt vasta kauden toisen ottelunsa, mutta sitä ei välttämättä pistesarakkeesta uskoisi. Kokenut ”Konna” syötti Tapparan avausmaalin Helsingissä ja laukoi itse voittomaalin jatkoajalla olympiavoittaja Valtteri Kemiläisen loistavasta syötöstä.

– Ei kyllä tunnu. Mutta ihan mukavasti on tullut onnistumisia tuossa ja tänään varsinkin kun saatiin voitto, niin se lämmittää aina mieltä. Aika raskaalta tuntuu kuitenkin sisällä tällä hetkellä. Se hyvä olo ei ole vielä siellä, Kontiola tunnusti pelin jälkeen.

Treenaaminen ja pelaaminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Kontiola on laittanut itsensä kuntoon, mutta kestää aikansa ennen kuin hän pääsee täyteen pelikuntoon. Ja asiaa ei helpottanut, että Kontiola heitettiin heti syvään päätyyn. Eilen oli Tampereen kova paikallispeli Ilvestä vastaan ja lauantaina täyden Nordiksen edessä HIFK.

– Joo, ei ole hetkenkään siimaa saanut tässä! Kova on startti ollut. Nämä ovat mahtavia pelejä, kun hallit ovat väärällään väkeä ja vielä viikonloppu Helsingissä, niin mikäs tässä, Kontiola summasi.

Kontiola totesi vielä eilen paikallispelin jälkeen jännittäneensä, mutta nyt jo vähän helpotti.

– Nyt oli vähän helpompaa jo, kun sai vähän karstaa pois koneesta. Eilen vielä pää vähän pyöri, hän kertoi.

HIFK pääsi lauantaina vääntämään paljon ylivoimapeliä, mutta Tappara kesti. Se ratkaisi, kuten aina yleensä käy, kun kyseessä on kahden laatujoukkueen välinen tiukka taistelu.

– Vauhdikas peli oli. Kaveri sai aika paljon käyttää vaarallista ylivoimaansa, kun otimme hieman liikaa jäähyjä. Maalivahti Heljanko pelasi kuitenkin hyvin ja teki ne torjunnat, mitä tarvittiin tänään. Tämä oli nyt toinen ilta putkeen, kun menetimme johdon viisi minuuttia ennen loppua. Siinä on yksi opin paikka, että pitää olla huolellinen ja keskittyä loppuun asti, Kontiola sanoi.

Kontiola pääsi kohtaamaan jälleen vanhan tuttunsa. Konna ja HIFK:hon täksi kaudeksi siirtynyt Jori Lehterä olivat useaan kertaan vastakkain aloitusympyrässä.

– Ihan hauskaa oli. Jori on näköjään edelleen huumorimies. Ihan tulee mieleen juttuja monen kymmenen vuoden päähän, kun mä aina pyyhin aloitusympyrää ja se aina potki lunta siihen. Mikään ei ole muuttunut, Kontiola naurahti.

Sinä haluat siis puhtaan jään ja Jori ei?

– Joo, Jori ei halua, Kontiola hymyili.

Oliko teillä mitään vedonlyöntiä käynnissä?

– No, tänään ei ollut. Ei uskalla ottaa. Olen niin altavastaaja tällä hetkellä, Kontiola nauroi.

Kontiola ei ole tietenkään vielä täydessä iskussa, sillä hänen edelliset ottelunsa ennen tätä viikonloppua olivat viime keväältä Ilveksen paidasta. Milloin olet täydessä iskussa?

– Hetki tässä menee. Nyt oli siinä mielessä hyvä, että oli kaksi todella kovaa peliä tähän, että mentiin ihan päästä päähän kaksi päivää. Yllättävän hyvältä tuntui tänään, vaikka tässä rupeaa olemaan jo ikääkin mittarissa. Ehkä siinä näkyy se, että tää oli mun toinen peli tällä kaudella, eikä 22:s. Näkyy vielä se into. Siinä on kokeneille pelaajille vähän vinkkiä, että kannattaa kokeilla joskus, Kontiola heitti.

Kontiolan puolikuntoisuutta ei auttanut yhtään se, että peli meni jatkoajalle. Se pelataan kolmella kolmea vastaan ja luistimen pitää todella liikkua.

– Eilinen oli vielä aika tuoreessa muistissa. Vähän jännitti, että tuleekohan tänään vastuuta vai ei. Kyllähän se hyvältä tuntuu, että sai vielä mahdollisuuden ja myös onnistui. Sain sitä kautta ehkä vähän anteeksi sitä eilistä, Kontiola sanoi viitaten eiliseen Ilves-pelin jatkoaikatappioon.

– Mutta…on se kolmekolmonen aika raakaa touhua. Anton (Levtchi) kysyi, että mihin sä sen syötön haluat. Mä sanoin, että en mää tiiä, kun lähti taju sinisen jälkeen! En tiedä mitä tapahtui, Kontiola nauroi.

Kontiolan paluu SM-liigaan on ollut väkevä. Valtavan elämäntapamuutoksen tehnyt 39-vuotias konkari on pelannut pääsarjassa nyt kaksi ottelua ja tehnyt niissä tehot 1+2. Herää vain kysymys, millaista jälki on sitten, kun ”Konna” on täydessä tikissä.

Teksti Ville Hirvonen, Helsingin Jäähalli

Lue myös: Huuhkajat pesi kasvojaan – Teemu Pukki iloitsi ”ihan mageeta” maaliaan

Kommentoi Facebookissa