SUSI Joensuussa toistuvia pihavierailuja hoidetuilla piha-alueilla tehnyt susi on lopetettu poliisin antamalla määräyksellä. Itä-Suomen poliisi kertoo, että kahteen kertaan karkotettu susi ei muuttanut käyttäytymistään, jonka vuoksi se aiheutti vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.
Pihavierailut alkoivat tammikuun alussa. Poliisi teki aluksi eläimelle 4.1.2026 karkotuspäätöksen, jonka tavoitteena oli karkottaa eläin kauemmaksi rakennetusta ympäristöstä. Karkotuspäätöksen perusteena oli, että eläimen toistuva liikkuminen rakennetussa ympäristössä aiheutti vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle.
Paikallinen suurriistavirka-aputoimija teki sudelle kaksi onnistunutta karkotusta 4.1.2026 ja 13.1.2026. Karkotuksilla ei kuitenkaan saavutettu haluttua vaikutusta eläimen käyttäytymiseen. Karkotusyrityksistä huolimatta susi teki edelleen pihavierailuja, jolloin poliisi määräsi suden lopetettavaksi 14.1.2026. SRVA-toimijat lopettivat suden 14.1.2026.
Poliisin lopettamispäätökseen päädyttiin, koska suden aiheuttama uhka ihmisen hengelle tai terveydelle oli poliisin arvion mukaan välitön ja vakava, eikä lievempiä keinoja enää ollut. Eläin toimitetaan Ruokavirastoon Ouluun tutkittavaksi.
Suden kiintiömetsästystä on vuoden alusta toteutettu 16 alueellisen kiintiön puitteissa. Reviirikohtaiset kiintiöt on pyritty mitoittamaan siten, että alueelta voidaan poistaa kaikki sudet. Suomen riistakeskuksen torstaina 15.1. päivitetyn metsästyksen kiintiötilanteen mukaan kahdessa viikossa on kaadettu jo 82 sutta, kun kaatolupia on kaikkiaan 100. Suden metsästyskausi päättyy 10.2.2026.
Jos pyydetty eläin osoittautuu DNA-tutkimuksissa koirasudeksi, poistetaan se saalistiedosta.
Lue myös: Suden kiintiömetsästys etenee rivakasti – koirasusialueelta poistettiin kaksi eläintä

Kommentoi Facebookissa