TAPON YRITYS Poliisille tuli hälytystehtävä oululaiseen kauppakeskus Valkeaan tiistaina 18.6. hieman ennen puoli kymmentä illalla. Ilmoituksen mukaan kauppakeskuksessa on tapahtunut puukotus, jonka tekijä on vartijoilla kiinni. Paikalle meni useita poliisipartioita ja ensihoidon yksikkö.
Ensihoito vei puukotuksen uhrin sairaalaan. Hän on täysi-ikäinen ja ulkomaalaistaustainen, Oulussa asuva mies. Teräaseella lyönneistä aiheutui hänelle vammoja ylävartalon alueelle, hän ei ole hengenvaarassa. Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä.
Teosta epäilty on alle 18-vuotias, mutta kuitenkin 15 vuotta täyttänyt, eli ikänsä puolesta hän on rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan. Poliisi on ottanut epäillyn kiinni ja selvittää asiaa yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja teon motiivia. Alustavasti on tullut ilmi, että teon motiivi olisi rasistinen. On myös viitteitä, että teko olisi kopioitu edellisen viikon kauppakeskuspuukotuksesta. Kyseessä on sama kauppakeskus, jossa tapahtui 13.6. suurta julkisuutta saanut alaikäisen puukotus.
Lue myös: Jälleen puukotus samassa kauppakeskuksessa – uhrilla ei ole hengenvaaraa
Kommentoi Facebookissa