Poliisi selvitti maatalouskoneiden anastuksen – asialla oli oman kylän asukas

Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkimusten ja saamiensa vihjeiden perusteella. (Kuvituskuva Poliisi)

Kahdesta toisiaan lähellä olevasta paikasta vietiin säilytyksessä olleita maatalouskoneita.

OMAISUUSRIKOKSET Oulun poliisi kertoo saaneensa selvitettyä Ylivieskan Niemelänkylällä tapahtuneet omaisuusrikokset. Poliisille ilmoitettiin keskiviikkona 26.8.2026, että edellisenä yönä oli varastettu kahdesta toisiaan lähellä olevasta paikasta ulkotiloissa säilytyksessä olleita maatalouskoneita.

Poliisi on saanut selvitettyä rikokset. Toinen asianomistajista sai anastetun omaisuuden takaisin kokonaan, toisen asianomistajan osa omaisuudesta jäi toistaiseksi kateisiin.

Teosta epäillään paikkakuntalaista henkilöä. Hänen hallusta löytyi osa anastetuista maatalouskoneista. Epäilty on esitutkinnassa ollut yhteistyöhaluinen selvittämään asiaa ja on tunnustanut teot.

Poliisi pääsi epäillyn tekijän jäljille omien tutkimusten ja saamiensa vihjeiden perusteella.

Lue myös: Mies jäi ruohonleikkurilla kiinni ratista – poliisi tarkisti iäkkään miehen ajokunnon

Kommentoi Facebookissa