Poliisi sulki kiekkomiesten vanhan suosikkiravintolan – viinatkin vietiin

Kanta-asiakkaat arvuuttelevat syytä ovien laittamisesta säppiin. (Kuvituskuva Fotolia)

Ravintolan asiakkaat olivat tulossa selostajalegendan vetämään urheiluvisaan.

RAVINTOLA Poliisi on sulkenut lähes legendaarisen ravintola Wanhan Tapin Tampereen Nekalassa. Ovelle ilmestyi lappu ”Olemme tilapäisesti suljettu”.

Wanha Tappi päätyi jopa aikakauslehtien sivuille, kun entinen maajoukkuekiekkoilija Ville Koistinen osti paikan muutama vuosi sitten. Koistinen ei enää omista ravintolaa. Hän myi sen uudelle yrittäjälle viime vuonna. Koistinen kuitenkin omistaa liiketilan, jossa ravintola toimii.

Koistisen aikaan Wanha Tappi oli kiekkopiirien suosiossa. Siellä nähtiin kiekkolegendoja, pienemmistä staroista puhumattakaan. Joskus meno saattoi olla varsin vallatonta, kun kiekkomiehet irrottelivat.

Viime syksynä ravintola nosti profiiliaan muutamalla kiinnostavalla visailulla. Televisio- ja radiopersoona, ex-kansanedustaja Pertti Salovaara ryhtyi vetämään siellä musavisaa, ja urheiluselostajalegenda Tapio Suominen urheiluvisaa. Ajoittain visojen suosio oli huomattava.

Viime torstaina kansaa oli tulossa Tapio Suomisen urheiluvisaan. Ovessa oli kuitenkin tyly lappu tilapäisestä sulkemisesta. Aiemmin päivällä virkavalta oli vieraillut ravintolassa monen miehen voimalla ja vienyt hyllystä laatikkokaupalla alkoholijuomia. Syytä moiseen iskuun arvuutellaan asiakkaiden keskuudessa. Vielä edellisenä iltana ravintolapäällikkö toivotti asiakkaat tervetulleiksi taas huomenna.

Hiljakkoin Aamulehti teki jutun tamperelaisten ravintoloiden nimistä. Nimi Wanha Tappi sai jutussa eritystä kiitosta. Nyt suljettu ravintola sijaitsee liiketilassa, jossa aikoinaan sijaitsi Tampereen Aluesäästöpankin eli TAP:n Nekalan konttori. Jotain ironiaa lienee siinä, että pankin kassaholvin paikalla on Wanhan Tapin vessa.

Lue myös: Ravintola myi alkoholia alaikäisille – ravintoloitsija selitti syyksi burnoutin

Kommentoi Facebookissa