Poliisi tutkii väkivallantekoa murhana – ”Miehen epäillään surmanneen oman äitinsä”

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni noin 30-vuotiaan miehen rikoksesta epäiltynä. (Kuvituskuva Poliisi)

Teon katsotaan olevan erityisen raaka, julma ja kokonaisuutena arvostellen törkeä.

HENKIRIKOS Lounais-Suomen poliisi tutkii perjantaina Huittisissa tapahtunutta epäiltyä vakavaa väkivallantekoa murhana. Teosta epäilty mies on otettu kiinni.

Poliisi sai perjantaiaamulla noin kello puoli kahdeksan aikaan ilmoituksen vakavasta väkivaltarikoksesta. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni noin 30-vuotiaan miehen rikoksesta epäiltynä. Epäilty oli soittanut tapahtuneesta itse hätänumeroon.

– Miehen epäillään surmanneen oman äitinsä. Tekovälineenä miehen epäillään käyttäneen veistä, joka on nyt poliisin hallussa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Rikoksesta epäilty on tällä hetkellä pidätettynä, ja poliisi esittää häntä vangittavaksi Satakunnan käräjäoikeudelle. Vangitsemiskäsittely pidetään maanantaina iltapäivällä.

Poliisi tutkii tapahtunutta murhana, koska teon katsotaan olevan erityisen raaka, julma ja kokonaisuutena arvostellen törkeä.

– Esitutkinnan turvaamiseksi en tässä vaiheessa voi tarkemmin kertoa epäillyn henkirikoksen tekotavasta, motiivista tai muistakaan tapahtuneeseen liittyvistä seikoista, Rinne sanoo.

Poliisi jatkaa esitutkintaa muun muassa suorittamalla kuulusteluja ja tekemällä teknistä tutkintaa.

Lue myös: Väkivallan uhri pakeni asunnosta – pahoinpitelijä ajoi autolla päälle kaupan pihalla

Kommentoi Facebookissa