Poliisin nopeusvalvontamaratonissa ”normaali tulos” – yli 5 000 ylinopeutta ajanutta kuljettajaa

Valvonta aloitettiin keskiviikkona klo 6 ja se päättyi tänään torstaina klo 6.

Valvonta aloitettiin keskiviikkona klo 6 ja se päättyi tänään torstaina klo 6. (Kuva Fotolia)

Valvontaa toteutettiin samaan aikaan yli kahdessakymmenessä Euroopan maassa.

NOPEUSVALVONTA Vuorokauden mittaisessa nopeusvalvontamaratonissa poliisi tavoitti yhteensä 5 159 ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Heistä automaattivalvonnassa todettiin 3 850 ja poliisimiesten suorittamassa valvonnassa 1 309.

– Kiinnijääneiden lukumäärä on valvonnan määrään suhteutettuna samaa suuruusluokkaa kuin vuosi sitten toteutetussa vastaavassa valvontaoperaatiossa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste toteaa.

Valvonnan yhteydessä tavoitettiin lisäksi 17 etsintäkuulutettua ja todettiin 26 muuta rikosta.

Valvonta aloitettiin keskiviikkona klo 6 ja se päättyi tänään torstaina klo 6. Valvontaa toteutettiin samaan aikaan yli 20 Euroopan maassa.

Valvonnan ja siihen liitetyn tiedottamisen tavoitteena on ennalta estää liikenneonnettomuuksia ja saada kuljettajat kiinnittämään huomiota ajonopeuksiin.

Kommentoi Facebookissa