AUTOT Porsche Panameran ensimmäinen sukupolvi oli hieman epämuodostuneen näköinen, mutta asia korjaantui kesällä esitellyn uuden Panameran myötä. Porschen isosta neliovisesta mallista tuli ensin myyntiin normaaliakselivälinen versio, mutta pidennetty Executive esitellään noin viikon päästä ovensa avaavassa Los Angelesin autonäyttelyssä.
Executiven akseliväliä on jatkettu edelliskorimallin pitkän version tavoin 150 millillä, ja akselivälillä on nyt mittaa hulppeat 3 100 milliä. Panamera Executive on pidennyksen myötä lähes 5,2 metrin mittainen, joten ahtaat parkkiruudut eivät ole sen ominta elinympäristöä.
Porschet on yleensä suunniteltu kuljettajan ehdoilla, mutta jatkettu Panamera on toista maata. Siinä panostetaan täysillä takamatkustajien mukavuuteen, ja niinpä autoon on tarjolla isompi takakeskikonsoli, joka kätkee haluttaessa sisälleen kaksi esiin taittuvaa pöytää. Lisäksi Executiveen saa takapenkkiläisten oman viihdejärjestelmän. Systeemiin kuuluu etuistuinten selkänojiin integroidut kaksi 10,1-tuumaista tablettia, jotka voi myös ottaa mukaansa autosta poistuessaan.

Panamera Executiven luksushenkiseen vakiovarusteluun kuuluu mm. iso lasikatto, lämmitetyt ja sähköllä säädettävät istuimet sekä edessä että takana ja takamatkustajien suojaksi nouseva aurinkoverho. Matkustusmukavuutta parantaa myös mukautuva ilmajousitus sähköisesti säätyvillä iskunvaimentajilla.
Pitkän akselivälin mukanaan tuovan Executive-paketin saa Panamera 4:ään, Panamera 4 E-Hybridiin, Panamera 4S:ään ja myös mallivalikoiman huippuna toimivaan Turboon. 4S:n vakiovarusteluun kuuluu edellä mainittujen herkkujen lisäksi pehmeästi sulkeutuvat ovet ja nelipyöräohjaus, kun taas Turbossa on näiden ohella vielä adaptiiviset täysledivalot, ledeillä toteutettu tunnelmavalaistus ja nelialueinen ilmastointi.

Executive ei ole ainoa Panamera-uutuus, vaan valikoima täydentyy myös valikoiman edullisempaan päähän sijoittuvilla Panamera- ja Panamera 4 -malleilla. Niitä kuljettaa yhdellä turboahtimella varustettu 2,9-litrainen bensa-V6, joka tuottaa 330 hevosvoimaa. Koneen teho on kasvanut 30 hepalla ja kulutus laskenut litran verran edeltäjään verrattuna, mutta nämä mallit uhkaavat jäädä osittain sähköllä liikkuvan Panamera 4 E-Hybridin varjoon. Se tarjoaa nimittäin huomattavasti enemmän vääntöä jopa hieman huokeampaan hintaan, joten pistokehybridi taitaa napata ainakin Suomessa leijonanosan Panamera-myynnistä.
Panamera-valikoima täydentyy myöhemmin vielä shooting brake -tyyppisellä farmarilla, joka tulee markkinoille ensi vuoden aikana.
Kommentoi Facebookissa