PRESIDENTTI Yhdysvalloissa New Yorkissa tasavallan presidentti Alexander Stubb piti Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa. Stubb piti puheensa YK:ssa ensimmäistä kertaa myöhään keskiviikkoyönä Suomen aikaa.
Stubb kertoi keskittyvänsä siihen, miten johtajuutta tulisi käyttää sotien lopettamiseksi ja rauhan edistämiseksi Ukrainassa, Palestiinassa, Sudanissa ja muualla.
”Mutta onnistummeko me, uusi sukupolvi? Yksinkertainen vastaus on emme. Vain tänä ja viime vuonna satojatuhansia ihmisiä on kuollut, yli kymmenen tuhatta lasta Gazassa. Lapsikaappauksia käytetään sota-aseena Ukrainassa. Miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat joutuneet jättämään kotinsa. Nälkä ja sairaudet lisääntyvät.”
Stubb ei jättänyt epäselväksi Venäjän syyllisyyttä Ukrainan verenvuodatukseen.
”Sota jatkuu, koska Venäjän johtajat eivät halua lopettaa sitä. Samalla kun Venäjä tekee parhaansa syyttääkseen muita omasta hyökkäyksestään, meidän on johdonmukaisesti palattava kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan periaatteisiin. Venäjällä, tai millään muullakaan maalla, ei ole historiallista oikeutta kenenkään muun alueeseen tai kansaan.”
Presidentti otti puheensa lopuksi esille myös Nobelin rauhanpalkinnon saaneen presidentti Martti Ahtisaaren.
”Mentorini, edesmennyt presidentti Martti Ahtisaari, suuri YK:n ystävä, sanoi kiitospuheessaan Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottaessaan vuonna 2008: ´Rauha on tahdon asia. Kaikki konfliktit voidaan ratkaista, eikä ole mitään tekosyitä antaa niiden muuttua ikuisiksi.´
Lue myös: Eduskuntatalon pylväitä sotkettiin maalilla – poliisi otti kiinni 10 henkilöä
Kommentoi Facebookissa