PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimät Kultaranta-keskustelut järjestetään 12.–13. kesäkuuta otsikolla Vastuunsa kantava, vahva ja vakaa Pohjola. Vieraina Kultarannassa nähdään tänä vuonna muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre.
Keskustelut alkavat sunnuntaina klo 18.15 presidentti Niinistön ja Naton pääsihteeri Stoltenbergin puheenvuoroilla sekä keskustelulla Ukrainan sodasta, ajankohtaisesta turvallisuustilanteesta ja Suomen jäsenyydestä puolustusliitto Natossa. Ennen yhteistä keskusteluaan presidentillä ja pääsihteerillä on kahdenvälinen tapaaminen, jonka päätteeksi he pitävät lehdistötilaisuuden.
Maanantaiaamuna klo 9.45 keskustelut jatkuvat aiheella pohjoismainen malli ja turvallisuus. Keskusteluun osallistuvat eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre, Ruotsin ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Björn Fägersten ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Katja Creutz. Keskustelun moderaattorina toimii toimittaja Kirsi Heikel. Pääministeri Sanna Marinin koronavirustartunnan vuoksi hänet korvaa Vanhanen.
Maanantain toisessa keskustelussa alkaen klo 11.30 käsitellään Suomen muuttuvaa turvallisuuspolitiikkaa. Aiheesta keskustelemassa ovat puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen, ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, professori Tuomas Forsberg sekä opetusministeri Li Andersson. Keskustelun moderoi toimittaja Seija Vaaherkumpu.
Kultarantaan on kutsuttu noin sata keskustelijaa yhteiskunnan eri aloilta. Osallistujina on muun muassa poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia. Keskustelut juontaa Katri Makkonen. Kultaranta-keskustelut päättyvät presidentti Niinistön päätössanoihin klo 16.
Yleisradio välittää tapahtuman pääkeskustelut suorana lähetyksenä sekä Yle TV1 -kanavalla että Yle Areenassa.
- Lähde Tasavallan presidentin kanslia
Lue myös: Sauli Niinistö tapasi Leijonat – Jukka Jaloselle merkittävä kunnianosoitus
Kommentoi Facebookissa