SOTAROMAANI Suosittu ranskalaiskirjailija Olivier Norek oli kirjoittanut kymmenen vuoden aikana useita kotimaassaan suosittuja dekkareita, kun hän tarttui epätodennäköiseen aiheeseen.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Norek etsi historiasta vastaavanlaisia kiinnekohtia. Hän löysi talvisodan ja pienen kansakunnan puolustustaistelun suurta ja mahtavaa vihollista vastaan. Vaikutuksen teki tavallisen suomalaisen sotilaan peräänantamattomuus Kollaan rintamalla.
Ja ennen kaikkia hän löysi teokseensa Talven soturit (Otava) legendoiksi kohonneet talvisodan sankarit, tarkka-ampuja Simo Häyhän sekä hänen komppanianpäällikkönsä Aarne Marokon kauhu Juutilaisen.
Norek matkusti Suomeen ja asui maassamme marraskuusta maaliskuuhun, talvisodan ajanjakson vuodenajat. Oliko se olennaista kirjan kannalta?
– Pääsin kokemaan yli -30 asteen pakkaset. Jos olisin ollut kotona Ranskassa, olisin kuvannut hyvin eri lailla kylmyyden tuntemuksia. Pakkanen ei tarkoita vain sinisiä huulia, vaan kylmyyden aistiminen on kokonaisvaltaista, Norek miettii.
– Näin esimerkiksi kuinka kuu hohti valkeilla hangilla, yö ei ollut synkkä ja pimeä. Olla paikan päällä, nähdä ne värit, kokea ne tuoksut, se muuttaa teoksen täysin.
Sotaromaanin syvin olemus
Suomalaiset sotaromaanit ovat usein kerronnaltaan melko suoraviivaisia ja maskuliinisia, jermut niittävät uraata huutaneita hyökkääjiä hangelle konepistoolilla. Norekin sanankäyttö on sen sijaan paikoittain runollista, kuolema voi olla lähes kaunis ja kirjailijan tekemät havainnot visuaalisia.
”Ahkioon nostettua raskasta puulaatikkoa veti valkoisen lakanan peittämä aavehevonen. Kangas ulottui kavioihin asti, ja siinä oli reiät vain sierainten ja silmien kohdalla.”
Onko se sinun tyylisi, ranskalainen tyyli vai halusitko tehdä erilaisen sotakirjan?
– Tyylejä on yhtä paljon kuin kirjailijoitakin. Minä itse haluan mennä tunteisiin, ihmisten sydämiin tekstissäni. Tämä tarina on valkoinen sota, valkoisessa ympäristössä. En halunnut värittää sitä väkivallan kautta vaan pikemminkin lyyrisellä tekstillä, Norek muotoilee.
Rautjärveläiset miehet puhuvat romaanissa karjalanmurretta. Ranskankielisessä alkuteoksessa Les guerriers de l´hiver murretta ei vielä käytetä, ratkaisu tehtiin suomentaessa. Puheenparret ovat hyvin luonnollisia, edesmennyt mummoni Karjalasta hyväksyisi tekstin.
Poikkeuksellista murteen käyttö sotaromaanissa ei kuitenkaan ole, kun muistetaan jo Väinö Linnan klassikon Tuntemattoman sotilaan eri maakunnista kotoisin olevat soturit.
Epätodennäköinen sotasankari
Olivier Norek toteaa, että koska Suomen talvisota ei ole hänen henkilökohtainen tarinansa, oli tärkeää kertoa se mahdollisimman autenttisesti.
– Jotta tietäisin miltä tuntuu juopua viinasta, minunkin piti juopua viinasta. Jotta tietäisin miltä tuntuu ampua M28/30-kiväärillä, jollaisella Simo Häyhä ampui, sain kokeilla tällaista asetta.
Yleisesti todetaan Häyhän eliminoineen noin 500 vihollista, pääosin M28/30-kiväärillä, pystykorvalla, mutta myös lähes puolet konetuliaseella. Sotahistorian harrastajat käyvät edelleen Kollaan taisteluiden veroista väittelyä siitä, montako vihollista Häyhä tarkalleen ampui ja millä aseilla.
Suomessa Norek sai nähdä ahkion, jolla Häyhä vedettiin turvaan hänen haavoituttuaan, myös hänen kellonsa, kompassin ja muistikirjan, kirjailija kertaa kokemuksiaan tavatessamme Helsingissä.
Simo Häyhä ei ole tyypillinen sotasankari, vaan hiljainen ja pienikokoinen mies. Vetosiko se ranskalaiseen sieluun, epätodennäköinen henkilö kohoaa kokoaan suuremmaksi?
– Elämä ei ole Hollywood-elokuvaa ja jos katsoo, minkälaisia eliittisotilaat ovat, he eivät kaikki ole lihaskimppuja vaan heidän täytyy omata sydäntä ja mielen lujuutta. Häyhä oli rauhallinen, kunnioittava ja sopuisa luonteeltaan, mutta pystyi muuntautumaan tappavan tehokkaaksi sotilaaksi, kun hänen maahansa hyökättiin.
Norek on itse nähnyt väkivaltaa poliisikapteenina ja hän on toiminut myös ulkomailla kriisialueilla avustustyössä entisessä Jugoslaviassa sekä Ranskan Guayanassa Pharmaciens sans frontières -järjestön mukana.
Sotilas syntyy taistelukentällä
Simo Häyhän lisäksi Norek nostaa romaanissaan esille myös toisen talvisodan legendan, entisen legioonalaisen Aarne Juutilaisen. Kirjan nimi oli alun perin yksikössä, mutta Marokon kauhun myötä se muuttui monikkoon. Juutilainen oli sattumalta hänen isoisänsä aseveli Ranskan muukalaislegioonassa 1930-luvulla.
Talven sotureiden lehdistötilaisuudessa joku huomautti, että Juutilainen on lähes koko ajan humalassa.
– Alkoholi ei ole ranskalaisille ongelma, kirjailija kevensi aihetta.
Vaikka Marokon kauhu omasi myös kiistattomia sotilaallisia lahjoja, Norek luonnehtii häntä rakastettavaksi psykopaatiksi, jota hän ei ole onnistunut vihaamaan. Juutilainen on paremminkin riivattuja sieluja, jotka herättävät väkisinkin kunnioitusta.
Olivier Norek toteaa, että kukaan ei tiedä minkälainen sotilas olisi, ennen kuin on oikeasti taistelukentällä. Värikkäistä anekdooteista huolimatta Norek on pyrkinyt tarkistamaan kaikki käyttämänsä taustatiedot ja on hyvä muistaa, että kyseessä on jo kansitekstinsä mukaisesti ”Romaani Simo Häyhästä”, ei tietokirja.
Lajityyppien ero taiteellisessa vapaudessa on suurin piirtein sama, kuin jos romaanista tehtäisiin elokuva. Talven sotureiden elokuvaoikeudet onkin jo myyty.
Talvisota tunnetuksi
Olivier Norek on onnistunut kertomaan talvisodasta ranskalaisille ehkä enemmän kuin Suomen valtio vuosikymmeniin. Teosta on myyty lähes 300 000 kappaletta, käännösoikeudet yli kymmeneen maahan. Norek taustoittaa talvisotaa selventämällä monelle ulkomaalaisille tuntemattomat Mainilan laukaukset, Helsingin pommitukset, kuin myös sotalasten lähettämisen Ruotsiin.
Piirrät suomalaisista erittäin urhoollisen kuvan ja toisaalta kritisoit ranskalaisia riittämättömästä avusta ja silloista pääministeri Édouard Daladieria katteettomista lupauksista. Minkälaista palautetta olet saanut asiasta ranskalaisilta?
– Ranskalainen lukija ei tunne talvisotaa ja Daladierin petos sekä toteutumattomat lupaukset olivat uutta ranskalaisille. Yksikään maa ei ole priorisoinut moraalia oman maan turvallisuuden edelle. Jos Ranska olisi ollut sankarillinen, olisin kertonut upean sankaritarinan, mutta näin ei ollut. Minulle oli tärkeää kertoa asiat niin, kuinka ne tapahtuivat, Norek vastaa.
Puna-armeijan hyökkäys talvisodassa ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan muistuttavat toisiaan. Uskotko, että Ukraina selviytyy kuten Suomi, taistellen ja jotain menettäneenä, mutta itsenäisenä?
– Se on päämäärä. Stalinia ja Putinia yhdistää se, että he eivät voi hävitä sataprosenttisesti. Lopettaakseen sodan heidän on saatava jotain, pieni voitto, kirjailija miettii.
– Ukrainan ehkä pitää luopua jostain maa-alueesta, että Putin kokee olevansa hieman voitokas ja voi näin selittää tapahtuneen itselleen edullisena. Ero Suomen ja Ukrainan taisteluiden välillä on, että Suomi oli lähes yksin, kun taas Ukraina on saanut valtavasti tukea ja apua muulta Euroopalta.
Talven soturit on ensimmäinen Olivier Norekilta suomennettu teos. Kustantajan suunnitelmissa on kuitenkin julkaista myös kolme hänen aikaisempaa dekkariaan trilogiana.
Lue myös: Jarkko Lahti nähdään legendaarisessa pääroolissa – talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhänä
Kommentoi Facebookissa