Rautjärven puukirkko tuhoutui – tulipalo syttyi aamusaarnan aikana

Rautjärven puukirkko paloi kivijalkaan asti sammutusyrityksistä huolimatta. (Kuvituskuva MKFI ja Fotolia)

Kirkkoherran mukaan ilkivaltaa ei ole toistaiseksi suljettu pois syttymissyynä.

KIRKKOPALO Rautjärvellä Etelä-Karjalassa sijaitseva vuonna 1881 valmistunut puukirkko on palanut. Tulipalo havaittiin aamukahdeksalta alkaneen jumalanpalveluksen aikana ja pelastuslaitos sai hälytyksen puolta tuntia myöhemmin. Rautjärven kirkko kuuluu Ruokolahden seurakunnalle.

Kirkossa olleet noin kolmekymmentä ihmistä saatiin turvallisesti ulos. Paikalle saapui useita pelastuslaitoksen yksiköitä ja paloautoja. Pelastus- ja sammutustyöt ovat edelleen käynnissä.

Tulipalo alkoi ilmeisesti kirkon pääsisäänkäynnin eteisestä, jossa ei ollut lämmittimiä tai kynttilöitä. Kirkkoherra Leena Haakana toteaakin Ilta-Sanomille, että ilkivalta on yhtenä vaihtoehtona syttymissyyksi.

– Ulkona oli pari kynttilää, mutta ne eivät tätä selitä.

– Kirkko alkaa olla kivijalan tasossa, kirkkoherra Leena Haakana totesi ennen puoltapäivää.

Kirkon paikalla sijainneen vuonna 1667 valmistuneen Rautjärven kappelin polttivat venäläiset niin sanotun pikkuvihan 1741–1743 aikana. Vuonna 1776 valmistunut uusi kirkko paloi kesällä 1872. Nyt palaneen kirkon peruskorjaus on tehty 2000-luvun alussa ja kirkko on luetteloitu  merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

Artikkelia päivitetään tarvittaessa

Lue myös: Sankarikoirat pelastivat ihmishenkiä – varoittivat tulipaloista, löysivät eksyneitä ja havaitsivat vaaratilanteita

Kommentoi Facebookissa