MUSIIKKI Tulevaan viikonloppuun mahtuu kaksi merkittävää uutista kotimaiselta rap-kentältä.
Vuosituhannen vaihteessa kulttisuosioon vain yhdellä EP:llä ja jäsentensä sooloprojekteilla noussut MC Taakibörsta nousee perjantaina esiintymislavalle viiden vuoden tauon jälkeen. Davon, Edu Kehäkettusen sekä Setä Koposen muodostama yhtye nähdään Tavastialla.
Vuonna 2002 lopettanut yhtye esiintyi viimeksi Flow Festivalilla 2011 kävijöiden valtavan toivevyöryn ansiosta. Suosio on ollut harvinaisen hurjaa myös tuoreimman paluu-uutisen jäljiltä, sillä kolmikolle on järjestetty jo kolme Tavastian keikkaa, jotka kaikki myytiin loppuun vain minuuteissa.
Ruger Hauer vajoaa Koomaan
Kaikki liput myytiin nopeasti loppuun myös Kaapelitehtaalle, missä suomiräpin superkokoonpano Ruger Hauer toteuttaa kaikkien aikojen viimeisen keikkansa heti seuraavana päivänä lauantaina.
Kokoonpanoon kuuluvat Paperi T, Pyhimys ja Tommishock olivat kaikki genren parissa arvostettuja tekijöitä jo ennen yhtyeen alkua. Trio ehti julkaista neljä pitkäsoittoa. Niistä viimeisin, Mature, pongahti Suomen virallisen albumilistan kärkeen keväällä.
Lopettamispäätös kuvastaa hyvin Ruger Haueria. Vaikka takana on bändin historian kovapalkkaisin festarikesä ja albumi menestyi paremmin kuin yksikään aiempi, kokoonpanosta on uhkaavasti muodostumassa kaikille sivuprojekti muiden kiireiden keskellä.
Näin ollen kolmikko halusi saatella persoonallisuushäiriöstä kärsivän hahmonsa multiin ennen kuin siitä tulee väkinäinen rasite. Parituntisen jäähyväissetin aikana tullaan kuulemaan kappaleita kaikilta Ruger Hauerin pitkäsoitoilta.
Uudella ohjelmatoimistolla lupaava alku
Molempia tapahtumia yhdistää helsinkiläinen ohjelmatoimisto All Day Agency.
All Day Agency syntyi viime kesänä, kun Fullsteamin kautta isoja rap-nimiä Suomeen buukannut Jussi Laine ja Tiketin entinen toimitusjohtaja Esa Nikkilä päättivät perustaa uuden yhtiön. Yhtiön kolmanneksi osakkaaksi hyppäsi pitkän linjan musiikkivaikuttaja Juhani Merimaa.
Ruger Hauerin jäähyväiset sekä MC Taakibörstan paluu ovat vasta alkusoittoa All Day Agencylle. Seuraavaksi he tuovat Suomeen ruotsalaisartisti Cherrien sekä grime-tähti Stormzyn. Jos tekijöiden ammattitaitoon on luottaminen, hihasta löytyy kovia ässiä myös ensi keväälle ja kesälle.
Kommentoi Facebookissa