Sähkölaitteista syttyi viime vuonna yli 2000 tulipaloa – syynä useimmiten lieden huolimaton käyttö

Toimiva palovaroitin auttaa havaitsemaan palon riittävän aikaisessa vaiheessa. (Kuva Kari Kallonen)

Sähköpaloissa menehtyi 13 ihmistä yhteensä kahdeksassa eri onnettomuudessa.

TULIPALOT Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kertoo, että sähkölaitteesta tai sähköasennuksesta alkaneita tulipaloja kirjattiin pelastustoimen tietokantaan viime vuonna 2260 kpl. Lukumäärä on pienempi kuin edellisvuonna, jolloin paloja oli yli 2400. Sähköpaloissa menehtyi 13 ihmistä yhteensä kahdeksassa eri onnettomuudessa.

Sähköpalolla tarkoitetaan tulipaloa, joka saa syttymisenergiansa suoraan sähköstä, esimerkiksi liedestä, kiukaasta, kylmälaitteesta, valaisimesta tai sähköasennuksesta. Sähköliedestä tai -uunista sai alkunsa 860 tulipaloa, kun vuotta aiemmin liesipaloja oli yli 900. Liesipalo aiheutuu erittäin harvoin lieden viasta, useimmiten syynä on ihmisen huolimattomuus.

Valaisimista sai alkunsa 189 paloa, sähköjohdoista ja kaapeloinneista 112, sähkökiukaista 98, mikroaaltouuneista 81, pyykinpesukoneista 61 ja kylmälaitteista 48. Pienelektroniikan akku tai laturi oli merkitty syttymissyyksi 65 tapauksessa.

Sähkölaitteesta alkaneen palon syynä on huolimattomuuden lisäksi usein käyttö- ja asennusohjeiden vastainen toiminta tai sähkölaitteen huollon laiminlyönti. Myös ihmisen toimintakyky vaikuttaa paloturvallisuuteen. Osataanko esimerkiksi käyttää sähkölaitteita oikein, ymmärretäänkö laitteiden käyttö- ja turvallisuusohjeita, kyetäänkö vaihtamaan palovaroittimen pariston, hälyttämään apua tai poistumaan asunnosta hätätilanteessa.

– Sähköpaloja voi ehkäistä, kun käyttää sähkölaitteita oikein ja tarvittaessa valvottuna. Esimerkiksi ruokaa laitettaessa pitää valvoa liettä ja kiukaan tai pesukoneiden päällä ollessa on syytä olla kotosalla. Muita käytännön ohjeita sähköpalojen välttämiseksi ovat: älä säilytä tavaraa lieden päällä, keskity kokkaamiseen, älä käytä saunaa varastona äläkä kuivata pyykkiä kiukaan päällä, sanoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Jukka Lepistö.

Kiukaasta alkaneita paloja oli tietokantaan kirjattu viime vuonna 98, kun luku oli edellisvuonna 107 ja vuotta aiemmin 92. Kiuaspaloissa pyykin kuivattaminen saunassa ja kiukaalle kuulumattomat esineet ovat tavallisimpia palon aiheuttajia. Riskinä on, että kiuas laitetaan vahingossa päälle ja kiukaan ympärille tai päälle kasatut tavarat syttyvät tuleen. Muita palon syttymissyitä olivat vastusten kärähtäminen, vikaantunut termostaatti tai kellokytkin.

Toimiva palovaroitin auttaa havaitsemaan palon riittävän aikaisessa vaiheessa. Palossa aikaa poistumiseen on vain minuutteja, koska myrkylliset palokaasut tappavat hyvin nopeasti.

Lue myös: Taas sytytellään tulipaloja – poliisi pyytää havaintoja

Kommentoi Facebookissa