HISTORIA Valkoisten lakanoiden välissä, Hotelli Kämpin muhkeassa sängyssä, amerikkalainen lehtimies Herbert Berridge Elliston heräsi kumeaan jyrinään.
Kello oli yhdeksän aamulla ja Elliston kömpi katsomaan huoneensa Pohjoisesplanadin puoleisesta ikkunasta ulos. Rautatieaseman suunnalta kuului räjähdys toisensa jälkeen. Oli täydellinen talviaamu, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Yhden suuren pumpulipallon suojissa lensi pommikoneita. Elliston katsoi ylös ja arvioi niiden lentävän 3 000 jalan korkeudessa. Puna-armeijan pommikoneita Helsingin taivaalla. Oli marraskuun 30. päivä 1939.
Kun Elliston käveli kohti hissiä, nuori lapsi tuli itkien hänen luokseen. Tyttö oli savukkeita eteishallin ovella myyvän naisen tytär, eikä tuntunut tyyntyvän edes päästyään takertumaan äitiinsä. Lopulta hän rauhoittui ja käpertyi savuketelineen alla olevaa sermiä vasten, kuin koiranpentu.
Tämä oli uutta sodankäyntiä, Elliston tuumi. Ilman ennakkovaroitusta isketään siviilikohteisiin ja yritetään pakottaa kansakunta pelosta polvilleen. H.B. Elliston kirjasi tunnollisen lehtimiehen tavoin kaiken muistikirjaansa, jonka pohjalta hän julkaisi jo muutaman kuukauden kuluttua kirjansa Finland Fights.
Parhaita lentäjiä, mutta suuri roisto
Toinen maailmansota ei ollut länsirintamalla vielä kunnolla alkanut, joten kansainvälisen lehdistön huomio kiinnittyi Suomeen. Valtionjohtajien vasta antaessa lausuntoja ja poliitikkojen harkitessa konkreettista apua, Suomea puolustamaan halusi jo lähteä ulkomaisia vapaaehtoisia.
Sotaromantiikan klassisin ilmentymä Hollywood-elokuvissa lienee komea sankarilentäjä tyylikkäässä univormussaan. Siksi vapaaehtoisiksi talvisodan taistelijoiksi ilmoittautui huomattavasti suurempi määrä lentäjiä, kuin lopulta valtameren yli lähti.
Ja heistäkin vain pieni osa pääsi edes lentokoneen ohjaimiin.
Kanadassa rintamamiesjärjestöjen paikallisedustajat välittivät innokkaasti kaivattuja lentäjien tietoja eteenpäin. Tietynlaisia lentäjiä ei edes haluttu lähettää Suomeen.
Jos Calgarysta kotoisin oleva pilotti nimeltään B. White ilmaantuisi vapaaehtoiseksi, olisi syytä ystävällisesti kieltäytyä. Raportin alalaitaan on lyijykynällä tehty selventävä merkintä.
”Mies on maailman parhaita lentäjiä, mutta suuri roisto.”
Sota-aika sai katumapäälle
Aina toiveet ja todellisuus eivät kohdanneet, tai talvisota ehti päättyä. Vapaa Sana raportoi 6.2.1940, kuinka kahdeksan kanadalaista vapaaehtoista oli lähtenyt edellisenä päivänä Suomeen. Näistä kahdeksasta viisi ilmoitettiin lentäjiksi.
Lehden luettelemista kanadalaisista on kuin onkin löydettävissä tietoa. Heistä kaksi palveli Amerikan Suomalaisen Legioonan 2. komppaniassa ilmeisen asiallisesti, ilman erityisiä huomioita. Neljä lentäjää siirrettiin Parolaan saamaan koulutusta.
Lentäjäluutnantti Edward Salter Owensista oli enemmän harmia suomalaisille kuin neuvostoliittolaisille. Suomalaiset epäilivät sekä sota-ajan että pommitusten saaneen hänet heti katumapäälle.
”Mies jänisti heti ja halusi ennen kuin oli liittynyt armeijaan, palata takaisin isiensä maille.”
Owens lainasi rahaa, tuhlasi ne humalapäissään, teki muutaman hotellipetoksen ja valitti Kanadassa tuomarina toimivalle isälleen tulleensa kaltoin kohdelluksi Suomessa.
Kaukana toivevävystä
Vapaan Sanan mainitsemiin kanadalaisvapaaehtoisiin kuului myös Hugh William Alexander Newell, ja vaikka myöskään hän ei saanut Suomessa aikaan mitään historiankirjoihin merkittävää, tuli hänestä vuonna 1940 koko Torontoa kuohuttanut silkkisukkamurhaaja.
Vuonna 1914 syntyneellä miehellä olisi ollut lahjoja akateemiseen opiskeluun. Jopa hänen lähettämistään Berliinin olympialaisiin vuonna 1936 harkittiin. Puutteena oli nuorukaisen vähäinen urheiluhenki, hän oli sekä huono voittaja että huono häviäjä.
Bill Newell piti erityisesti nuorista naisista, jotka olivat halukkaita avustamaan häntä taloudellisesti. Hän solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1934, liitosta syntyi tytär. Avioeron aikaan keväällä 1938 Newell asui jo Aune Marie Paavolan sekä heidän yhteisen puolivuotiaan poikansa kanssa. Kolmen viikon kuluttua ensimmäisen liittonsa virallisesta avioerosta Newell meni naimisiin Aunen kanssa.
Aune Paavola oli muuttanut Kanadaan kuusivuotiaana leski-isänsä mukana. Avioliitto Bill Newellin kanssa ei ollut helppoa. Aune joutui tekemään pitkiä päiviä huonosti palkattuna tarjoilijana sekä kodinhoitajana pystyäkseen hankkimaan perheelle elannon, tarvittaessa lainattiin rahaa isältä.
Ja jo tammikuussa 1940 Bill Newell jätti poikansa sekä Aunen, ja muutti yhteen toisen suomalaistytön Elna Lehdon kanssa.
Sankari lähtee matkaan
Talvisota oli alkanut ja Finnish Relief Fund -rahasto avusti Torontossa Suomeen sotaan lähteviä vapaaehtoisia. Kaupungin kolme suurinta sanomalehteä lähetti toimittajan haastattelemaan tulevaa sankaria, Evening Telegram raportoi:
”Bill Newell, 26-vuotias torontolaiskaveri, lähtee taistelevien suomalaisten mukana, koska hän pitää suomalaisista eikä ole koskaan voinut sietää sortajia. Hän on naimisissa suomalaistytön kanssa ja sanoo: ´Olen asunut suomalaisten joukossa täällä Torontossa jo pitkään ja ymmärrän heitä. Se on yksi syistä, jonka tähden olen valmis taistelemaan heidän puolestaan.´ Hänen suomalaiset aseveljensä ovat suuresti ilahtuneet uudesta jäsenestä ryhmässään.”
Lehtikuvissa Bill Newell suutelee kaunista vaimoaan joka on – Elna. Oikea aviopuoliso Aune ymmärrettävästi järkyttyi nähdessään miehensä kuvan toisen naisen kanssa kaikissa lehdissä.
Mutta vain reilua kahta kuukautta myöhemmin Bill Newell oli jo palannut takaisin Torontoon. Lehdistö kuuli vaarallisia kertomuksia siitä, kuinka Newell oli joutunut puna-armeijan pommituksen kohteeksi heti ensimmäisenä päivänään, jolloin hän oli haavoittunut käsivarteen ja silmäänsä.
Newell väitti jopa saaneensa Suomen hallitukselta ansiokkaasta palveluksesta korkean kunniamerkin ja upseerinviran.
Silkkisukkamurhaaja tuomiolla
Bill Newell onnistui värväytymään lopulta koulutukseen Kanadan ilmavoimiin, luontaisetuna tuli komea univormu. Miehen säännölliset tulot saivat sekä entisen että nykyisen vaimon lapsineen vaatimaan elatusmaksuja.
Sunnuntaina 29.9.1940 Bill Newell halusi tarjota Aunelle lounaan. Seuraavana päivänä Newell kirjoitti Aunelle kirjeen siitä, kuinka hän halusi avioeron, kaipasi poikaansa ja kantoi nyt ylpeänä maansa univormua.
Aune ei koskaan saanut kirjettä, sillä hän oli jo kuollut. Puistotyöntekijä löysi erään saaren syrjäisessä kolkassa sijaitsevasta pensaikosta Aune Paavola Newellin peitellyn ruumiin. Hänet oli kuristettu omalla silkkisukallaan.
Bill Newell todettiin syylliseksi, hänen toimistaan löytyi ristiriitaisuuksia. Poliisi tutki jopa Newellin osuuden talvisodassa, tutkimusten mukaan hän ei ollut allekirjoittanut vapaaehtoisten palvelussopimusta ja yllytti myös muita miehiä kieltäytymään. Lopulta Newell olisi passitettu Ruotsin kautta Norjaan ja edelleen takaisin Kanadaan.
Bill Newell ei enää pystynyt kiemurtelemaan itseään ongelmista ulos. Hän luuli, että tuomittu armahdettaisiin, jos onnistuu selviämään hengissä hirsipuusta. Siksi Newell vahvisti niskalihaksiaan tekemällä viikkoja säännöllisiä voimaharjoituksia.
Koleana talviaamuna 12.2.1942 Don Jailissa hirtettiin kanadalainen talvisodan vapaaehtoinen. Harjoittelun johdosta hänen niskansa ei katkennut pudotuksessa, sen sijaan Newell kuristui tuskallisen hitaasti ja lääkäri totesi hänet kuolleeksi vasta 45 minuutin kuluttua.
- Teksti perustuu päätoimittaja Kari Kallosen kirjaan Tähtilippu talvisodassa – Amerikan Suomalaisen Legioonan tuntematon tarina. (Revontuli)
Kommentoi Facebookissa