LIIKENNETURVALLISUUS Kaksi nuorta miestä pyrki poliisia pakoon skoottereilla. He jäivät kuitenkin kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen.
Torstaina illalla kello 23 aikaan Oulun Ritaharjussa poliisipartio yritti pysäyttää kahta skootteria. Nämä eivät kuitenkaan totelleet poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, vaan kiihdyttivät vauhtia ja pyrkivät pakoon. Pakomatkan aikana he ajoivat pitkin kevyen liikenteen väyliä ja talojen pihojen läpi.
Tilanteeseen liittyneen poliisimoottoripyörän avulla kuljettajat tavoitettiin vajaan kilometrin pituisen takaa-ajon jälkeen. Molempien skoottereiden kohdalla todettiin puutteita. Toisesta puuttui rekisterikilpi kokonaan, myös sen omistussuhteissa oli epäselvyyksiä. Toisen rekisterikilpi oli osittain peitetty teipillä tunnistamisen estämiseksi.
Kuljettajilta puuttui ajo-oikeus, toinen oli aiempien asioiden vuoksi menettänyt ajo-oikeutensa. Molemmat kuljettajat otettiin kiinni poliisiasemalle ja skootterit takavarikoitiin. Asian selvittelyä jatketaan rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja ajoneuvorikkomus.
Lue myös: Moottoripyöräilijä suistui ulos tieltä – nuori naismotoristi menehtyi myöhemmin sairaalassa

Kommentoi Facebookissa