Suomenkin media auttoi Venäjää urheilupesussa – sitten boikotoitiin Qataria

Kuva: Dreamstime

Venäjällä pelattujen jalkapallon MM-kisojen ”urheilupesu” vaihtui mediassa Qatarin kisojen osalta ”urheilujeesusteluun”.

JALKAPALLO Venäjä järjesti jalkapallon MM-kisat 2018. Se sai myös järjestettäväkseen EM-kisojen 2021 otteluita, vaikka oli laittomasti liittänyt itseensä osia Ukrainasta 2014.

Kesällä 2021 Venäjä uhkaili Ukrainaa jo uusilla massiivisilla sotatoimilla. Samaan aikaan Pietarissa vietettiin suurta Huuhkajat-juhlaa, jossa suomalaismedia ei urheilun ilosanoman esilletuonnista tinkinyt.

Venäjä suoritti 2010-luvulla kaksi jättimäistä urheilupesunäytöstä. Sotshin 2014 talviolympialaisten aikaan Venäjä ei ollut vielä hyökännyt Ukrainaan. Kisajärjestelyt onnistuivat Sotshissa hyvin ja suomalaismedian kautta Vladimir Putinin hallitsema Venäjä sai urheilupesukisoistaan kivaa pr:ää.

Jalkapallon MM-kisat 2018 eivät median hehkuttelujen osalta Sotshin kisoista paljoa poikenneet, vaikka Venäjän ihmisoikeustilanne oli neljässä vuodessa heikentynyt huomattavasti, ja että Venäjä miehitti laittomasti Ukrainalle kuuluvia Krimin, Luhanskin ja Donetskin alueita. Donetskin kaupungin, jossa 2012 pelattiin EM-jalkapalloa, Venäjä valtasi 2014 romahduttaen siellä monen paikallisen asukkaan elämän.

Useita suomalaistoimittajia ja turisteja matkasi 2018 Venäjän suureen jalkapallojuhlaan. Suomalaismedian reportaaseissa keskityttiin urheiluhehkutuksen ohella MM-kisatapahtuman hehkuttamiseen. Kriittiset raportit jäivät vähemmälle.

Kesällä 2021 Pietarissa puhutti koronatilanne, eikä matkustamista sinne suositeltu. Fanit ja media eivät piitanneet.

Median kisaraporteissa Huuhkajat jätti koronan sivurooliin. Kisaraporteissa ei mainittu Venäjän Ukrainaan jo silloin kohdistamaa aggressiota, joka olisi ollut hyvä peruste tapahtuman boikotoinnille.

Nyt Qatarin kisojen osalta olemme saaneet lukea toimittajien vaikeista tilanteista. Muutamat median edustajat ovat pohtineet kolumneissaan, saisiko näitä kisoja oikeasti katsella vai ei. Helsingin Sanomat päätti olla lähettämättä toimittajiaan paikan päälle.

Lehden tilaajan ja journalismin näkökulmasta HS:n päätöstä ei voi kuin hämmästellä. Nyt jos koskaan tarvittaisiin urheilutapahtumista journalismia paikan päältä. Onhan Qatarin kisaprojekti poikkeuksellisen irvokas.

Journalismin tehtävänä ei ole boikotoida, vaan raportoida epäkohdista. Urheilijoista valtaosa päästelee suustaan mediakoulutuksessa opittuja latteuksia, mutta yhteiskunnallisiin asioihin liittyvä journalismi palvelee asiakkaitaan parhaiten paikan päältä.

HS:ltä suoraselkäinen ratkaisu olisi boikottipäätöksen jälkeen jättää kisojen analysointi ja uutisointi kokonaan väliin. Sitä ei tietenkään tehty.

Sami Kolamo kirjoitti MM-kisojen alla ansiokkaan kirjan Riistopallon MM-kisat Qatarissa (Vastapaino). Kirjassaan Kolamo tuo Qatarin kisaprojektin karmeuden ytimekkäästi esille.

Kolamo itse aikoo jättää kaikki MM-kisapelit katsomatta, vaikka vaikeaa kuulemma olisi, jos Brasilia ja Argentiina pelaisivat finaalissa. Sinänsä kunnioitettavasta periaatepäätöksestään hän on päässyt mediassa paljon ääneen.

Kaikista meistä ei ole samaan. Sosiaalisessa mediassa Kolamoa kehutaan rohkeaksi mieheksi ajatuksin ”kunpa minäkin pystyisin”. Urheilupesu on saanut rinnalleen median rummuttaman urheilujeesustelun.

Jeesustelun keskellä unohdetaan Qatarin ja FIFA:n tehneen MM-kisojensa osalta jo oman maalin, mitä urheilupesun tuomaan julkisuuteen tulee. Ilman jalkapallon MM-turnausta Qatarissa rakennustöissä menehtyvien siirtotyöläisten kohtalo ei olisi saanut Suomessa ja muissa länsimaissa julkisuutta.

Qatarin naapurissa sijaitsevassa Dubaissa siirtotyöläisten kohtalo on ollut yhtä karu. Silti tuhannet suomalaiset matkaavat Dubaihin tänäkin talvena aurinkolomalle ilman median paheksuntaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Sensaatio Qatarissa – Saudi-Arabia voitti Argentiinan

Kommentoi Facebookissa