JÄÄKIEKKO Suomi murskasi Slovenian ja otti tylyn 9–1-voiton torstaina Tukholmassa pelatussa miesten MM-kisojen alkusarjan ottelussa.
Ensimmäisessä erässä Leijonat viimeisteli kolme maalia. Kaksi niistä taituroi Mikko Lehtonen, ensin ajassa 2.43 ja vajaan viiden minuutin kuluttua ajassa 7.26. Kolmannen maalin nosti läpiajosta ylänurkkaan päivän syntymäpäiväsankari Vili Saarijärvi.
Slovenian Bine Masic kavensi toisen erän aluksi ruuhkan takaa, mutta Suomen maalitehtailua jatkoi hattutempun viimeistellyt Eeli Tolvanen. Kolmas maali syntyi läpiajosta keskeltä ja nostosta yläkulmaan. Miesten MM-tasolla ensimmäisen maalinsa merkkautti myös Lenni Hämeenaho.
Kolmannessa erässä maaliverkkoa heiluttivat suomalaisista Nikolas Matinpalo ja neljännen maalinsa iskenyt Eeli Tolvanen. Suomen pisterohmuna kentällä hääri kuitenkin Suomen parhaana pelaajana palkittu Teuvo Teräväinen peräti kuudella syöttöpisteellä. Teräväinen otti pisteet tyynesti.
– Pinnoja tulee välillä ja välillä tulee näköjään enemmän, NHL-ammattilainen kommentoi MTV:n haastattelussa.
Juuse Saros torjui ottelussa 16 kertaa. Slovenian maalilla Matija Pintaric venyi 16 torjuntaan ja tilanteen ollessa 5–1 maalille vaihdetulle Lukas Horakille torjuntoja kertyi 12. Jan-Mikael Järvisestä tuli illan ottelussa Suomen vanhin miesten MM-kisadebytantti 37-vuotiaana hänen päästyään kentälle Mikael Ruohomaan tilalle.
Seuraavan ottelunsa Suomi pelaa lauantaina, jolloin peli Latviaa vastaan alkaa kello 13.20 Suomen aikaa.
Lue myös: Leijonien loppukiri ei riittänyt – Ruotsi rutisti voiton MM-kisoissa

Kommentoi Facebookissa