KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi päätti urakkansa EM-kisojen alkulohkossa voittoon. Susijengi murjoi Prahassa torstaina Hollannin koriluvuin 88-67.
Prahan lohkon heikoin joukkue Hollanti oli jo menettänyt jatkomahdollisuutensa, joten panoksena Suomea vastaan sillä oli enää kunnia. Myös kaksi pelaajaa puuttui Hollannin kokoonpanosta ja bensa näyttikin olevan Hollannilla raskaan turnauksen jälkeen lopussa.
Hollanti oli laittanut aiemmissa otteluissaan vastustajilleen ihan hyvin kampoihin, vaikka kaikki ottelunsa olikin hävinnyt. Suomea vastaan virtaa ei tahtonut hollantilaisilta enää löytyä.
Susijengi karkasikin vastustajaltaan jo ottelun alkuvaiheessa. Jännitystä pelin voittajasta ei ollut ja viimeistään tauon jälkeen matsissa olikin enää pelailun makua.
Lauri Markkanen heitti Suomelle 22 pistettä ja oli ottelun tehokkain. Suomella oli varaa lepuuttaa Markkasta enemmän kuin muissa otteluissa.
Pelin tasoon nähden Susijengi pelasi työmoraalin osalta ihan hyvän ottelun ja sai myös säästeltyä sopivasti energiaa. Viimeisellä neljänneksellä tosin tuli luvattoman paljon löperöitä otteita, mikä meni senkin piikkiin, ettei voitosta tarvinnut enää taistella.
Suomi voitti alkusarjan viidestä ottelustaan kolme. Avausottelussa viime perjantqaina Israel voitti Suomen jatkoajalla 89-87, mutta toisessa ottelussaan Suomi murjoi lauantaina Puolan 89-59.
Serbia voitti maanantaina suomalaiset 100-70, mutta tiistaina Susijengi pelasi Tshekkiä vastaan hienon ottelun voittaen 98-88. Se ottelu myös varmisti suomalaisten jatkopaikan.
Ensi sunnuntaina Suomi pelaa Berliinissä neljännesvälieräottelun, jossa on sitten pakkovoiton paikka. Vastustaja on joko Kroatia, Ukraina tai Italia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Susijengi taisteli upean voiton EM-kisoissa – jatkopaikka varma
Kommentoi Facebookissa