KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi kaatoi Latviassa EM-kisojen puolivälierässä Georgian lukemin 93–79 (57–40) ja eteni historiallisesti EM-välieriin.
Suomi aloitti ottelun vahvasti ja johti puoliajalla pistein 57–40. Georgia lisäsi toisella ottelupuoliskolla fyysisyyttä ja pystyi rikkomaan peliä. Susijengin johto kutistui pahimmillaan vain kuuteen pisteeseen. Georgialaisten psyyke ei kuitenkaan kestänyt ottelun loppuun asti. Ensin ulosajo tuomittiin Goga Bitadzelle ja sen jälkeen Tornike Shengelialle.
Suomen kolmosheitot onnistuivat ottelussa hienosti Sasu Salinin, Mikael Jantusen ja lopun tärkeitä koreja pussittaneen Elias Valtosen toimesta. Parhaana pelaajana palkittu Juntunen piti koripallotossut tiukasti parketissa.
– Totta kai pitää olla tyytyväinen, mutta aika nopeasti tuli mieleen, että meillä on vielä kaksi peliä jäljellä. Tyytyväinen saa olla, mutta sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä.
Jantunen pussitti 19 pistettä, Lauri Markkasen saalis oli 17 pistettä, Edon Maxhunin 15 ja Sasu Salinin 14 pistettä. Georgialaisten paras pistemies oli Alexander Mamukelashvili 22 pisteellään.
Päävalmentaja Lassi Tuovin suojatit kohtaavat välierässä perjantaina 12.9. Saksan, joka voitti omassa puolivälierässään Slovenian.
- EDIT 11.9.: Lisätty tieto vastustajasta
Lue myös: Susijengin EM-vastustaja selvisi – Georgia yllätti puolestaan Ranskan

Kommentoi Facebookissa