Uutiset 22.3.2023 10:36 Naisten osuus eduskuntavaalien ehdokkaista on kasvanut – suurempi kuin koskaan aiemmin Eduskuntavaalien ehdokkaista enemmistö on aina ollut miehiä.
Uutiset 22.3.2023 07:45 Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi – ennakkoon voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Jokaisella Suomen kansalaisella, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta, on oikeus äänestää.
Lifestyle 10.4.2017 07:07 Kolumni: Äänestäminen on kuin tarina kukista ja mehiläisistä, jota ei koskaan kerrottu Kävin eilen niillä kuuluisilla uurnilla. Kävellessäni tamperelaisen metsälähiön polkuja pitkin kohti vanhaa ala-astettani, näin enemmän kylän ihmisiä kuin koko viime kuussa yhteensä.
Uutiset 7.4.2017 16:00 Suomen kuntavaalit tulevat – Espanjassa oltiin valmiita Kriisinhallintajoukot Irakissa ja Libanonissa saivat myös äänestää ennakkoon.
Uutiset 7.2.2017 08:45 Totta se on – myös ulkomaalainen saa äänestää kuntavaaleissa Mutta voiko Veltto Virtanen toimia Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä?