Valokeila 20.6.2021 14:52 Arkeologinen kaivaus pureutuu Turun paloon – tänä kesänä löytyi jo satoja vuosia vanha hammas Uusimpia löytöjä on esillä Aboa Vetus Ars Nova -museon aulassa.
Valokeila 16.8.2019 14:17 Pysäköintialueen kaivutöissä löytyi laivan hylky – yksi Pohjois-Suomen vanhimpia laivalöytöjä Hylyn tarkempi ajoitus selviää myöhemmin otettujen näytteiden avulla.
Valokeila 27.6.2019 13:59 Yleisökaivaus tuo historian näkyväksi keskelle arkipäivää – ”Onko löytynyt mitään?” Aboa Vetus & Ars Novan arkeologit tekevät koko kesän ajan arkeologisia kaivauksia museon sisäpihalla.
Lifestyle 7.8.2018 08:00 Vedenpinnan alta löytyi merkkejä kivikautisesta asutuksesta – ensimmäinen varma havainto Suomesta Kuolimojärven pinnan alle jäänyt asuinpaikka avaa uuden tutkimussuuntauksen arkeologiassa.
Valokeila 2.5.2018 18:18 Pohjoisen muinainen ”riimukivi” on askarruttanut tutkijoita ja kuningasta – luonnollinen syy selvisi Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että kivessä olevat juonteet ovat luonnon synnyttämiä.
Lifestyle 27.4.2018 10:03 Saamelaisten uhripaikkojen käyttö alkoi jo yli tuhat vuotta sitten – vanhin eläinuhri oli karhu
Valokeila 10.4.2018 10:52 Laukon kartanolta merkittävä hautalöytö – keihäänkärkiä, kirveitä, pääkalloja ja karhunkynsi
Lifestyle 25.2.2018 13:45 Kauhavalta löytyi todiste kivikautisesta kotieläimestä – vuohi tunnistettiin 4000 vuoden takaa
Lifestyle 26.9.2017 19:40 Viikinkimiekka löytyi omalta maalta – metallinetsijä osui tuhat vuotta vanhaan hautaan
Valokeila 18.9.2017 15:51 Suomen hienoin rautakautinen kultakoru esille ensimmäistä kertaa – Nousiaisten kultainen kaularengas
Lifestyle 30.8.2017 14:34 Suomalaistutkijat saattoivat löytää ratkaisun Amazonin arvoitukseen – kummallisia kaivanteita maassa
Uutiset 22.5.2017 11:11 Hämeen linnan valleilla on aloitettu kunnostustyöt – lampaat tuttuun tapaan apuna