Valokeila 4.10.2019 12:00 Suomalaisten suosiossa ovat listapop, rap ja Popedan keikat – musiikin kuuntelun välineinä Spotify ja puhelin Popedan on nähnyt keikalla jo lähes puolitoista miljoonaa suomalaista.
Valokeila 23.3.2019 13:38 Tyhjiö ja Juice kahmivat kumpikin kolme Jussi-patsasta – suomalaisia elokuvantekijöitä palkittiin Jussi-gaalassa lanseerattiin myös uusi Suomen suurin elokuvapalkinto.
Valokeila 5.10.2018 15:00 Tutkimus: Näin tehdään tähtiartisti – valmiit Spotifyn suosituslistat ja radiosoitot ohjaavat musiikinkuuntelua Spotifyn kuuntelu ohitti CD-levyjen kuuntelun myös henkilöautossa.
Valokeila 19.8.2018 19:31 ”Hip hop on tällä hetkellä isompaa kuin koskaan” – Blockfest teki jälleen yleisöennätyksen Cheek veti uransa viimeisen festivaalikeikan ennen tulevan viikonlopun jäähyväiskonserttiaan.
Valokeila 22.6.2018 15:38 Hallitus haluaa artistit ja esiintyjät arvonlisäverollisiksi – ”Mahdollisuus hakeutua vapaaehtoisesti” Valtiovarainministeriö suunnittelee esiintyvien taiteilijoiden arvonlisäverotukseen muutosta.
Valokeila 19.11.2017 11:00 Kaikki tiesivät Finlandia-sotkusta – mutta kukaan ei välittänyt: ”Matti vastaa omista jääviyksistään”
Valokeila 21.8.2017 15:40 Kymmenvuotias Blockfest teki kävijäennätyksen – tapahtuma oli jälleen loppuunmyyty