Lifestyle 10.7.2024 08:50 Ulkomaisten matkakohteiden helteet huolestuttavat – lähes viidesosa välttää matkustamista kuumimpaan aikaan Euroopan eteläiset rannikkoalueet voivat menettää jopa kymmenesosan kesäturisteistaan.
Lifestyle 28.6.2023 07:26 Euroopan linnut muuttavat kohti kylmempiä alueita – vuoristot ja meret muodostavat kuitenkin esteitä Tietyt lajit eivät pysty siirtymään Ruotsista tai Baltian maista Suomeen, sillä Itämeri on alueiden välissä.
Lifestyle 12.8.2022 06:28 Uusi tutkimus – arktinen alue on lämmennyt neljä kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin Yleisessä käytössä oleva väittämä aliarvioi selkeästi pohjoisten alueiden havaittua lämpenemistä.
Lifestyle 7.2.2022 13:25 Suomalainen jäätutkija aloittaa seitsemän viikon tutkimusmatkan Etelämantereelle – odotettavissa myrskyä, valaita ja jäävuoria Tutkimuskohteina ovat muuttuva jää ja laivoja puristavat voimat.
Lifestyle 30.11.2021 19:31 Arktisella alueella sataa pian enemmän vettä kuin lunta – lumen päälle tuleva vesisade on haitaksi poroille Muutos on tapahtumassa vuosikymmeniä aiemmin kuin oli ennustettu, kertoo tuore tutkimus.
Lifestyle 14.11.2021 09:55 Ilmastokokous siirsi ratkaisuja tulevaisuuteen – ”Päätös pitää 1,5 asteen tavoitteen yhä saavutettavissa”
Lifestyle 14.8.2021 07:15 Ilmastorahoitukselle ennätyssumma – kahdeksan miljoonan korotus järjestöjen kehitysyhteistyöhön
Lifestyle 9.8.2021 12:50 Ilmastonmuutospaneelin raportti: – ”Vahinkoa aiheuttavien sääilmiöiden todennäköisyys on kasvanut”
Lifestyle 3.8.2021 08:35 Ilmastonmuutos politisoituu – suhtautuminen jakaa suomalaisia jyrkästi monella akselilla
Uutiset 19.6.2021 10:30 Mielenosoitus jatkuu viikonlopun yli uudessa sijainnissa – ”Koulutamme kiinnostuneita mukaan”
Lifestyle 1.6.2021 07:20 Aiheuttaako ilmaston lämpeneminen jo joka kolmannen lämpökuoleman? – Pääkaupunkiseudulla luku jopa 42 prosenttia
Lifestyle 15.5.2021 08:37 Ilmastonmuutos vaarantaa maailman ruokatuotannon – mutta Suomi on turvallisella alueella myös tulevaisuudessa
Valokeila 27.3.2021 08:41 Valot sammuvat ympäri Suomea ja maailmaa – WWF:n Earth Houria vietetään turvallisesti myös verkossa
Uutiset 15.3.2021 16:04 Näin Suomi käyttää tulevan EU-rahoituksensa – miljardi euroa ohjataan ilmastohankkeisiin
Lifestyle 27.8.2020 07:44 WWF:n raportti varoittaa – maailman metsäpaloista ennustetaan jopa viime vuotta pahempia
Lifestyle 15.7.2020 07:54 Suurin osa maailman metaanipäästöistä syntyy trooppisilla alueilla – samoin kaksi kolmasosaa lisääntyneistä päästöistä
Lifestyle 14.7.2020 08:00 Luonnon vastaisku? – Suuri osa suomalaisista uskoo koronaviruksen ja ilmastonmuutoksen väliseen yhteyteen
Uutiset 18.2.2020 08:30 Satoja miljoonia käyttävän ilmastorahaston toimintamallia valmistellaan – ”Vähähiiliseen talouteen siirtymiseksi tarvitaan panostuksia”
Vierashuone 13.2.2020 08:34 Jääkiekkolegendat mukana pipolätkää pelastamassa – ”Huoli ulkojäiden tulevaisuudesta on todellakin konkretisoitunut”
Lifestyle 18.1.2020 08:00 Australian maastopalot vaikuttavat ilmanlaatuun ja jäätiköihin – myös Afrikassa ja Amazoniassa palaa