Lifestyle 18.12.2023 09:42 Hengitystieinfektioita on runsaasti liikkeellä – tutut torjuntakeinot pätevät Myös koronaa on edelleen liikkeellä, vaikka syysaallon huippu on jo ohitettu.
Lifestyle 19.6.2023 06:55 Korona vaikutti hengitystieinfektioiden esiintymiseen – ”Kun rajoitukset poistettiin ihmiset palasivat normaaliin arkeen” Pandemian aikana hengitystievirusten aiheuttamia infektioita todettiin vähän.
Lifestyle 19.6.2020 09:46 Seksitaudit ja matkailuun liittyvät infektiot lisääntyivät – antibioottiresistenssi on kasvava ongelma Tartuntatautien esiintyvyys on kuitenkin pysynyt Suomessa melko vakaana.
Lifestyle 17.6.2020 08:57 Pikkulintujen salmonellainfektio levisi – tartunta yhdeksällä ihmisellä, kuudella kissalla ja yhdellä koiralla Kaikki sairastuneet ovat joko ruokkineet pikkulintuja tai olleet kosketuksissa kuolleeseen lintuun.
Vierashuone 25.3.2020 14:08 Syöpäpotilailla on suurentunut riski saada vaikea-oireinen koronainfektio – potilaan pitää tulla yksin hoitoihin Suurin osa koronainfektioista myös syöpää sairastavilla on kuitenkin lieviä.
Lifestyle 21.1.2020 08:55 Uusia koronavirustapauksia Kiinassa jo reilut 200, kuolonuhreja vahvistettu – tauti tarttuu myös ihmisestä toiseen
Lifestyle 23.10.2019 08:57 Suomalaiset altistuvat borrelioosille vähemmän kuin 50 vuotta sitten – sairastuneet hakeutuvat vain hoitoon useammin
Uutiset 25.7.2019 06:41 Lämmin sää voi tuoda tullessaan sinilevät – ruuhkaisilla uimarannoilla infektiot leviävät helposti
Lifestyle 14.10.2018 09:25 Käsiä ei edelleenkään pestä riittävän usein – etenkin miesten pitäisi parantaa käsihygieniaa
Uutiset 6.10.2018 09:49 Ulkoministeri Timo Soini sairaalaan korkeakuumeisen infektion johdosta – vierailumatka Islantiin siirtyy
Lifestyle 8.9.2018 09:00 Alkueläin levisi likaisessa vedessä ja puutiaisia löytyi uusilta alueilta – myös seksitautien määrä on kasvussa
Lifestyle 27.7.2018 10:45 Lämpimät säät lisäävät infektioriskiä uimarannalla – tungos tuo mukanaan myös noroviruksia
Lifestyle 6.5.2018 13:23 Hoida borrelioosin varhaisoireet heti – iholle ilmestyy rengasmainen punoittava läiskä
Lifestyle 27.3.2018 14:00 Venäjän löytökoirissa on todettu vastustuskykyisiä bakteereita – ”Ulkomailta tuodut löytökoirat ovat riskipotilaita”
Lifestyle 27.6.2017 21:35 Tuhkarokkotapaus italialaisella miehellä Suomessa – tarkista omat rokotustietosi
Uutiset 26.1.2017 10:10 Pienen leukemiapotilaan hoitorahoja perittiin takaisin – kaupunki on nyt perääntymässä