Urheilu 16.5.2023 00:51 Ruotsi pehmitti tehottomat Leijonat – ”Jos oltaisiin laitettu vain paikoista sisään” Leijonat tuhlasi valtavan määrän tekopaikkoja ja hävisi jääkiekon MM-kisaottelun Ruotsille voittolaukauskisan jälkeen lukemin 1-2.
Urheilu 3.5.2022 13:23 Supertähdet puuttuvat – Leijonat kaukana optimaalisesta joukkueestaan Leijonilla ei ole ollut MM-kisoissa NHL:n supertähtiä neljään vuoteen. Menestys on silti ollut vakuuttavaa.
Urheilu 2.5.2022 09:52 Leijonat sai kolme NHL-vahvistusta – pelaavat jo tällä viikolla Viimeisen leiriviikon jälkeen Leijonien kokoonpanoa arvioidaan vielä kerran ennen MM-ryhmän nimeämistä.
Urheilu 18.2.2021 10:59 Kultaleijonat säkenöivät NHL:ssä – ensimmäinen nollapeli ja ensimmäinen maali Vuoden 2019 maailmanmestareista Kevin Lankinen torjui NHL:ssä keskiviikkona ensimmäisen nollapelinsä ja Juho Lammikko puolestaan teki ensimmäisen NHL-maalinsa.
Urheilu 12.12.2019 23:03 Leijonilta hieno nousu – jatkoajalla pettymys Tshekki voitti EHT-ottelussa Plzenissa Suomen jatkoajalla 4-3. Suomi oli viimeisellä minuutilla noussut tasoihin.
Urheilu 28.10.2019 21:33 Jesse Puljujärvi palaa Leijoniin – ”Nyt hän saa pelata semmoista lätkää, jossa on parhaimmillaan”