Valokeila 14.8.2024 09:48 Kansallismuseo saapuu kylään eri puolille Suomea – ”Sisäänpääsy on aina ilmainen” Mukana ovat ne esineet, joiden edessä kävijät Kansallismuseossa pysähtyvät yhä uudelleen.
Valokeila 18.5.2024 06:39 Kansallismuseon laajennusosan peruskiveen muurattiin presidentin tervehdys – aikakapselin valaminen on perinne Historiallisen päärakennuksen, uudisosan ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027.
Valokeila 8.12.2022 07:46 Taidekilpailu Kansallismuseon uudisosaan – tavoitteena on löytää ideoita toteutettavasta teoksesta Yleiseen ideakilpailuun lähetetyistä ehdotuksista palkintolautakunta valitsee 4–6 ehdotusta.
Valokeila 29.10.2021 08:48 Kansallismuseon Kotiinpaluu-näyttely luo uudenlaista saamelaiskulttuurin esittämisen tapaa Esille nousevat saamelaisen kulttuurin luonnon kunnioitus sekä ulkopuoliset teollisen maankäytön uhat.
Valokeila 17.5.2021 07:42 Kansallismuseo avautuu kahdella uudella näyttelyllä – puolen vuoden sulkuaika on ohi Pääkaupunkiseudun kohteisiin pääsee jälleen pitkän pandemiasulun jälkeen.
Valokeila 26.2.2021 09:28 Kansallismuseon Kotiinpaluu-näyttely kunnioittaa saamelaisesineiden palauttamista Saamenmaalle
Valokeila 28.12.2020 09:55 Kansallismuseon lisärakentaminen etenee – uudisosa sijoittuu pääosin maan alle
Valokeila 19.9.2020 07:20 Kansallismuseo luovutti 1200-luvulta olevat pueblo-intiaanien jäänteet – haudattiin uudelleen Mesa Verdeen
Valokeila 31.7.2020 07:40 Muuminäyttely saa pohtimaan elämän suuria kysymyksiä – ”Tämä on satumaailma, jossa ei ole ilkeitä hahmoja”
Valokeila 17.10.2019 08:24 Kansallismuseo tallentaa suomalaisen musiikin historiaa – uusi Musiikkimuseo kumppanina
Valokeila 20.9.2019 09:12 Maailma, jota ei ollut – näyttely tuo muinaiset kulttuurit Väli- ja Etelä-Amerikasta Kansallismuseoon
Vierashuone 18.6.2019 09:52 Kulttuurikummeja haetaan Kansallismuseon pysyvän näyttelyn esineille – tulevat sukupolvet kiittävät
Valokeila 30.4.2019 07:51 Suomen ensimmäinen sellivankila avautuu – nyt saa vankilasta paeta luvan kanssa
Valokeila 14.2.2019 08:08 Kirkon viereen oli haudattu 1474 keskiaikaista hopearahaa – rahakätkön arvo oli aikanaan merkittävä
Valokeila 23.11.2018 14:14 Tästä rahasta olisi Roope Ankkakin kateellinen – ensimmäinen Suomessa lyöty markka vuodelta 1556
Valokeila 29.5.2018 10:54 Eliel Saarisen alkuperäisiä huonekaluja lahjoitettiin museoille – arvokalusteet haluttiin säilyttää jälkipolville
Valokeila 7.3.2018 11:01 Tässä ovat suosituimmat Museokortti-museot – katso oman alueesi kärkikolmikko
Lifestyle 26.9.2017 19:40 Viikinkimiekka löytyi omalta maalta – metallinetsijä osui tuhat vuotta vanhaan hautaan
Valokeila 18.9.2017 15:51 Suomen hienoin rautakautinen kultakoru esille ensimmäistä kertaa – Nousiaisten kultainen kaularengas