Uutiset 29.4.2018 10:22 Varo lähestymästä karhua, jolla on kaksi pentua – havaittu asutuksen läheisyydessä Lounais-Suomen poliisi ilmoittaa karhun pentuineen liikkuvan Pöytyän Riihikoskella.
Lifestyle 27.4.2018 10:03 Saamelaisten uhripaikkojen käyttö alkoi jo yli tuhat vuotta sitten – vanhin eläinuhri oli karhu Uusi tutkimus osoittaa saamelaisten uhripaikkojen käytön alkaneen luultua aiemmin.
Lifestyle 12.4.2018 16:00 Karhu ei välittänyt koirasta, ihmisestä tai ilmaan ampumisesta – pihoilla vieraillut kontio lopetettiin Poliisi katsoi ihmisten terveydelle aiheutuvan vaaraa tiheään asutun alueen tuntumassa Pielavedellä.
Lifestyle 28.3.2018 11:31 Karhujen määrä Suomessa on pienessä kasvussa – Ruotsissa pennut suojaavat emokarhua Karhujen määrä on kasvanut lähinnä Kaakkois-Suomen riistakeskuksen alueella.
Lifestyle 6.11.2017 14:33 Karhunmetsästyskausi päättyi – Suomessa saatiin saaliiksi 232 karhua Suomen karhukannan arvioidaan runsastuneen edellisvuoteen verrattuna.
Uutiset 17.10.2017 12:00 Emokarhu joutui pentuineen iltahämärässä kolariin – kuski ja karhut selvisivät säikähdyksellä
Uutiset 18.7.2017 16:30 Poliisi järjesti huutokaupan – karhunliha teki kauppansa kahdella tonnilla, taljasta maksettiin 200 euroa
Lifestyle 13.7.2017 09:30 Metsissä liikkuu pentuineen 1700 kontiota – poikkeuslupia karhunkaatoon myönnettiin 255 kappaletta
Uutiset 12.2.2017 09:30 Karhu on kansalliseläin, mutta mikä on kansalliskukka? – Nämä ovat 10 kansallissymboliamme luonnossa!