Valokeila 7.5.2022 10:16 Jussi-voittajat vuoden 2021 kotimaisista elokuvista on valittu – Hytti nro 6 kahmi palkintoja Betoni-Jussin sai näyttelijä Heikki Nousiainen, jonka ura on jatkunut katkeamattomana yli 57 vuoden ajan.
Valokeila 16.3.2021 09:09 Oscar-ehdokkaat julkistettiin – kymmenen ehdokkuutta kerännyt elokuva sijoittuu Hollywoodin kulta-aikaan Varsinainen Oscar-gaala pidetään Suomen aikaa aamuyöllä 26. huhtikuuta 2021.
Valokeila 9.3.2021 14:16 Elokuvasäätiöltä yli 6,7 miljoonaa euroa tukea – tuotantoon lähtee 12 elokuvaa Myönteisen tukipäätöksen sai harvempi kuin joka viides hakija.
Valokeila 22.12.2020 10:33 Elokuvasäätiöltä liki 6,4 miljoonaa euroa tukea – lähes puolet päätöksistä oli myönteisiä Tukea sai myös tutkimushanke, joka kartoittaa Covid-19-pandemian vaikutuksia suomalaiselle elokuva- ja tv-tuotannoille.
Valokeila 8.12.2020 08:08 Sibelius-käsikirjoituskokoelma pelastettiin Kansalliskirjastoon – ainutlaatuista kansallisomaisuutta Jean Sibeliuksen käsikirjoitusten maastavientiin ei Suomessa nykyisin myönnetä lupia.
Valokeila 10.2.2020 08:48 Joaquin Phoenix ja Renée Zellweger saivat Oscar-palkinnot – gaalan yllättäjä tuli Etelä-Koreasta
Valokeila 26.8.2018 11:35 Armomurhaaja on karu kertomus karman laista – mutta miksi Badding vaihtui Olavi Virtaan?
Uutiset 23.8.2017 09:09 Seppälä oli tv-sarjan esikuva – päättyykö vaatekauppaketjun tarina konkurssiin?
Valokeila 12.3.2017 09:00 Talvisodan tarkka-ampuja Simo Häyhästä tehdään Hollywood-elokuva – mukana huipputuottaja!