Uutiset 29.11.2022 13:10 Koulun vahtimestarille syyte lahjoman ottamisesta – ”Pyritty vaikuttamaan vastaajan toimintaan” Vahtimestarilla oli oikeus hankkia kiinteistön huoltoon liittyviä tuotteita.
Lifestyle 17.5.2022 09:50 Suomi pärjäsi kehnosti kansainvälisessä avoimuusvertailussa – puutteet lisäävät riskiä korruptiolle Avoimuuden puute on vaikeuttanut myös pakotteiden kohteena olevien oligarkkien omaisuuden jäljittämistä.
Uutiset 21.9.2020 08:02 Terrafamen merkittävä omistaja rahanpesusotkussa – ministerit eivät muista tai kommentoi Kaivosyhtiöstä 30 prosenttia omistavan Trafiguran toiminta herätti epäilyjä jo vuonna 2017.
Urheilu 21.11.2019 22:11 Huuhkajien kisahuuma ehkä lähelle Iranin rajaa – korruptoituneen ex-futispomon aivopieru Huuhkaja-faneilla olisi edessään ainakin seitsemän tunnin lento Bakun ja Rooman välillä, jos Suomi arvotaan A-lohkoon.
Vierashuone 2.8.2019 13:30 Kansanedustajien lahjamatkat herättävät kysymyksiä – onko kysymyksessä lahjus? Vierailevan kolumnistimme mukaan kansanedustajien lahjoista, pääsylipuista ja matkoista on tullut osa suomalaista korruptiopintaa.
Uutiset 25.2.2019 13:59 Keskusrikospoliisin tutkima kunnallispolitiikan korruptioepäily syyteharkintaan – epäiltynä kolme henkilöä
Vierashuone 21.12.2018 09:37 Kansanedustajilla on ikioma hunajapurkki – keskusliikkeet ostavat kauppapuolueen sieluja edunvalvojikseen
Uutiset 11.12.2018 10:00 Oikeusministeri Antti Häkkänen: – ”Suomessa esiintyy rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota”
Vierashuone 14.11.2018 15:04 Poliittisten virkanimitysten huippu on tässä – haku jo nyt, sote-ministeriön virka alkaa vasta vuoden kuluttua!
Uutiset 6.7.2018 12:22 Ex-kansanedustaja sai elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvostoon – kyseessä on ”Agentti Jan”
Uutiset 23.4.2018 09:08 Talouselämä: – Suomalainen ex-poliitikko ”Agentti Jan” sekaantunut Azerbaidžanin korruptioskandaaliin
Uutiset 21.6.2017 14:31 Suuressa lahjusjutussa ex-kaupunginjohtajalle ehdotonta vankeutta – kaavoitusvyyhti toi kovat tuomiot
Uutiset 31.5.2017 08:30 Painaako nimi päätöksissä – ministeri Bernerin perheyhtiö saa rakentaa pientaloalueelle kerrostaloja
Uutiset 29.4.2017 09:45 Pörssiyhtiöiden omistajista puolet on jo piilossa – hallintarekisteri salaa loputkin
Uutiset 28.3.2017 10:10 Suurin osa laitteista myytiin eteenpäin – opetusviraston epäselvyydet lähes 9 miljoonaa!
Uutiset 16.2.2017 08:08 Veroparatiiseja ja korruptiota – Suomi oli tietämätön Trafiguran johtajien bisneksistä