Lifestyle 27.6.2024 08:40 Yleiset suomalaiset linnut vähenevät – moni eteläinen lintulaji runsastuu Pesimälintulaskennoissa havaittiin monen varhaisen muuttajan olevan tavallista vähälukuisempi.
Lifestyle 12.12.2018 13:00 Euroopan vuoristolinnut vähenevät – jopa kymmenen prosenttia 2000-luvulla Tutkimus kokoaa ensi kertaa eurooppalaisten vuoristolintujen tiedot yhteen ja tulos on huolestuttava.
Lifestyle 25.1.2018 09:45 Runsaat järripeipot, peipot ja urpiaiset värittävät talven lintumaailmaa – tilhiparvia vasta odotellaan etelään Talvilintujen valtakunnallinen laskenta on saatu juuri päätökseen.
Lifestyle 23.10.2017 10:55 Merikotka on palannut, haahkakanta hiipunut – suuria muutoksia Turun saariston linnustossa Pitkäaikaisseuranta toi esiin ihmisen aiheuttamat muutokset ja kuinka pedot vaikuttavat kantoihin.
Lifestyle 2.7.2017 10:00 Viileä kevät näkyy pesimälinnustossa – etelän laululintuja on havaittu vähemmän Vastaavasti pohjoisia lajeja on laskennoissa havaittu runsaammin aiempiin vuosiin verrattuna.
Lifestyle 19.4.2017 12:00 Missä ovat muuttolintujen naaraat? – Ei hätää, koiraat valtaavat vain jo pesäpaikat