Valokeila 17.10.2025 06:40 Iltasatu on yhä perheiden rakas rutiini – valtaosa lapsista pitää kirjoista ja lukemisesta Yleisin syy lukuhetkelle lapsen kanssa on lapsen oma toive.
Valokeila 16.7.2018 09:03 Neuvolassa jaetaan tietoa lapselle lukemisen tärkeydestä – vanhempien rooli on merkittävä Jo 35 000 lapsiperhettä ympäri Suomen on saanut lukemisen merkityksestä eri ikäkausina kertovan lukumitan.
Valokeila 22.1.2018 14:36 Ammattikoululaisten lukutaito nousuun rap-lyriikoilla – osa nuorista lukee ja kirjoittaa liian huonosti Peruskoulun päättää Suomessa joka vuosi noin 6 000 nuorta, joilla ei ole riittävää lukutaitoa.
Valokeila 8.10.2017 14:00 Heikko lukutaito voi johtaa syrjäytymiseen – Suomessa muita Pohjoismaita huonompi tilanne Peruskoulun päättää joka vuosi noin 6 000 nuorta, joilla ei ole riittävää lukutaitoa.
Valokeila 11.9.2017 13:37 Tuodaan lapset kirjojen keskelle – koulukirjasto auttaa lukemaan oppimisessa Lukuklaani-hankkeelta puolen miljoonan euron avustus koulukirjastoille.