Vierashuone 22.5.2021 09:21 Valtio piilottaa veronmaksajien rahoja – mihin käytetään Ilmastorahaston miljardit? Kolumnistimme toteaa, että vanhaan hyvään aikaan valtion varoihin ja omistuksiin liittyvät päätökset tehtiin eduskunnassa julkisesti.
Uutiset 6.5.2018 09:30 Valtion kehitysyhtiön johtaja visioi – kohta tulevat supervauvojen suunnittelijat, unohdustuottajat ja data-panttivankiratkaisijat! Valtion miljardeja jatkossa sijoittava Taneli Tikka teki listan tulevaisuuden ammateista.
Valokeila 20.4.2018 14:45 Luovan suunnittelun Vuoden huiput on valittu – Grand Prix -palkinnon sai ”koulujen Ikea” HEI Schools -konsepti voitti myös Kultahuippu-palkinnot kahdessa sarjassa.
Lifestyle 24.4.2017 10:30 Melkein kuin lottovoitto – nyt on koossa 43 miljoonaa euroa tieteen hyväksi Uusin suurlahjoitus on miljoona euroa oikeustieteellisen koulutusalan kehittämiseen.